Tiistaina tein juoksulenkin harjun metsäpoluilla ja illalla vielä kahvakuulatreenin. Keskiviikkona sauvalenkki harjulla. Illan Pilates jäi väliin tällä kertaa.
Torstaina jälleen juoksemaan, mutta mäkivetoja mastontien mäkeen. Minuutin ja puolen minuttin vetoja.
Perjantaina olikin lepopäivä. Tein muutenkin vähän kevyemmän työpäivän, kun viikolla muuten ollut taas turhan pitkiä työpäiviä. Nähtiin Eijan kanssa lounaalla Tampella Ståhlbergin ravintolassa ja päälle menin uuteen Pyymäen kahvilaan koskipuistoon juomaan kahvit ja kuuntelemaan vielä yhtä webinaaria.
Launataina aamusta ratikalla kaupungiin, Tomi jatkoi junalla Helsinkiin viikonlopuksi seuraamaan snooker-turnausta. Itse käynnistin päivän ensin Puisto-ravintola brunssilla ja sen jälkeen Jäähallille antikvariaattisille messuille, yksi juoksukirja lähti mukaan. Kävin vielä keskustassa kaupoilla ja sitten ratikalla Lielahteen ja kotio. Iltapäivällä vielä pyörälenkki Mahnalaan, pieni pysähdys Yrjölän marjatilan kahviossa, joka oli ensimmäisiä kertoja auki.
Sunnuntaina tehtiin aamusta Tuulan kanssa juoksu-kävelylenkki harjulla. Sunnuntai olikin selkeästi lämpimin päivä. Sisun kanssakin tuli käytyä lenkillä shortsit päällä.
Viikon treenimäärä 10h58min
Juoksua 31.6km
Kommentit
Lähetä kommentti