Vaellusreissu Dolomiiteille

 1. - 14.9.2025

Syyskuun ensimmäinen viikko meni alkuviikosta valmistautuessa vaellusreissussa ja loppuviikosta itse reissussa. Alkuviikosta oli vielä parin päivän reissu Helsinkiin ja sen jälkeen tulevan matkan pakkailujen viimeistelyssä. 

Torstai-iltana lähdettiin ajamaan Tuulan ja Miia-Maaritin kanssa Tuulan autolla kohti lentokenttähotelliä. Hyvinkäällä pysähdyttiin lataamaan autoa ja tankkaamaan itsemme myös. Ilta meni  hotellilla pakkaillessa kamat yhteiseen ruumalaukkuun ja kabiiniin meneviin lentolaukkuihinj a reppuihin. Lähtökohdat reissulle ei olleet ihan optimit - Tuulalla oli pari päivää aiemmin alkanut kurkkukipu ja Miia-Maaritin kotona oli tytöt myös flunssassa. Saa nähdä mitä taudtit kehittyisi meidän reissussa.

Perjantaina 4.45 herätys ja aamupalalle ja 5.20 aikaan bussilla hotellin edestä lentokentälle. Pian oltiinkin jo koneessa matkalla Venetsiaan. n. kolmen tunnin lennon jälkeen laskeuduttiin Venetsiaan ja suunnattiin laukkujen kanssa hakemaan vuokra-autoa. Toyota CRV:llä tien päälle ja kohti Venetsiaa. Tarkoitus oli ajaa suoraan Cortinaan ja ensimmäiselle vaelluslenkille mutta Cortinassa oli sää sateinen joten tehtiin muutos suunnitelmiin ja suunnattiin Venetsian lämpöön (n. 25 astetta). Auto jätettiin Tronchetton parkkitaloon, joka oli heti Venetsian puolelle tultaessa. Siitä jatkettiin matkaa pikkulaivalla lähelle San Marcon aukiota. Venetsiassa kierreltiin katuja ristiin rastiin ja kuvatiin kanaaleja ja siltoja. Useammassa lasikaupassa käytiin myös ja hankittiin tuliaisia kotio. Lounaalle pysähdyttiin aivan mahtavaan ravintolaan josta saatiin reissun parhaat pizzat. Jäätelöä oli toki pakko maistaa myös. Iltapäivällä palattiin parkkitaloon "People Mover" junalla, joka vei muutamassa minuutissa parkkitalolle. Matka pohjoiseen Dolomiiteille alkoi. Ei kauaa päästy ajamaan kun alkoi sade ja vähän päästä sade oli niin kovaa että autostradalla ajosta ei tullut mitään vaan oli pakko pysähtyä sivuun odottamaan sateen rauhoittumista, kuten monet muutkin. Hetken aikaa tuli rakeitakin ja tuntui siltä että auto on varmaan rakeiden moukaroima. Onneksi ei tullut kuitenkaan mitään vahinkoja. Lopulta päästiin Cortinan lähelle hotelliin Passo Tre Croci Cortinaan. Hotellin ravintola oli vielä auki, niin ei auttanut mennä kuin äkkiä syömään. Maistuipa lasagne hyvältä, ja sitten lopulta suihkuun ja nukkumaan. 

Lauantaina oli ensimmäinen vaelluspäivä. Tuulalla flunssa paheni entisestään. Kunnon köhä ja nuha oli päällä. Tarkoitus oli mennä vaeltamaan "sopiva aloituspäivän lenkki" , n. 11km pituudeltaan Tre Crime:lle, joka on yksi isoimmista nähtävyyksistä alueella. Jo illalla googlettaessa selvisi että lähtöpaikan parkkipaikka on maksullinen ja autopaikka pitää varata etukäteen - ja että yhtään vapaata paikkaa ei ollut. Toinen vaihtoehto oli ajaa Misurina -järven rannalle parkkiin ja siitä bussilla samaiselle lähtöpaikalle. Tämän suunnitelman mukaan mentiin ja päästiin lähtöpaikalle. Bussi oli aivan täynnä ja myös lähtöpaikalla populaa riitti. Vaellus alkoi Auronzo alppimajalta ja parin kilometrin kävelyn jälkeen saavuttiin Lavaredo alppimajalla, jossa otettiin vähän suolasta ja juotavaa. Matka Lavaredolle oli varsinaista ryhmämatkailua, porukkaa oli jonossa ja rinnakkain useita. Lavaredon jälkeen todettiinkin että voitaisiin ottaa peruslenkiltä toiseen suuntaan lähtevä "lisälenkki" jos se olisi vaikka vähän rauhallisempi ja meidän toive toteutuikin - vain muutamia muita näkyi tuolla reitillä. Lopulta saavuttiin jälleen yhdelle alppimajalle, Rifugio Pian Di Cengia:lle. Maisemat oli mahtavat ja mikä ulkohuussi - kaakeloitu huussi vuorien ympäröimänä. Täällä syötiin kunnon pastaa ja päälle makeahkoa pannaria - ai että maistui! Matka jatkui takaisin Lavaredo majalle - minä ja Tuula mentiin vähän haastavampaa polkua, Miia-Maaret alempana (näköetäisyydellä vähän alempana) vähän leveämpää polkua. Lavaderosta jatkettiin pienen juomatauon jälkeen kohti Auronzan majaa ja päätepistettä. Auronzalle tultaessa matkaa oli tehty jo lähes 17km. Vähän pidempi aloituspäivä kuin mitä suunniteltiin. Tähän ei kuitenkaan matkan teko vielä päättynyt - Auronzalla oli myös moni muukin odottamassa bussikyytiä, ainakin 3 bussillista vaeltajia ja yhtään bussia ei näkynyt. Ei voinut olla totta. Päätettiin että ei jäädä istumaan ja odottamaan tien varressa bussia vaan lähdetään laskeutumaan laaksoon Misurinan parkkipaikalle. Matkaa olisi kaiken kaikkiaan edessä sis vielä n. 6km. Näitä extrakilometreja ei olisi kyllä enää kaivattu mutta ei auttanut kuin laittaa popoa toisen eteen ja jatkaa matkaa. Lopulta lähes 8h30min/23km:n vaelluksen jälkeen saavuttiin autolle. Pikainen paidan ja kenkien vaihto ja matka seuraavaan majapaikkaan Val Gardenan laaksoon St Christinan kylään alkoi. Matkaa oli vain n. 70km mutta navigaattori ennusti ajoajaksi lähes 2h. Syynä tähän oli että matka oli alppikylästä toiseen serpentiiniteitä vuoria ylös ja alas, matkanopeus pitkälti 50km/h kieppeillä. Pimeässä saatiin kieputella serpentiiniteitä - oli hieman jännää mutta hyvin päästiin hotellille vähän ennen iltayhdeksää. Ja taas suoraan hotellin ravintolaan illalliselle (pastalle) ja siitä suihkuun ja nukkumaan.

Sunnuntaina oli tarkoitus nousta lähikylästä hissillä ylös vuorille ja vaeltaa n. 11km/5h matka Puez alppimajalle josta olimme varanneet seuraavan yön. Nyt Miia-Maaritilla oli alkanut myös kurkkukipu. Itsellä oli vielä ihan normaali olo. Päivään lähdettiin kuitenkin suunnitelman mukaisesti. Ihan suunnitelman mukaan päivä ei kuitenkaan mennyt 😀. Ennen hissillä ylös nousua etsittiin karttaa josta saisimme varmuuden reitin haastavuudesta Puez:lle. Lopulta löydettiin läheltä kylästä turisti-info, josta saimme vaelluskartan ja tiedon että matka tulisi olemaan liian vaativa, yhdessä kohdassa tarvittaisiin hediän mukaan kiipeilyvarusteita. Infon henkilöiden viesti ei kuitenkaan vakuuttanut meitä, enemmän tuntui pelottelulta, että "että jaksa noin pitkää matkaa ja että liian haastava reittiä teille" olisi edessä. He ehdottivat juttelemaan vieressä olevan vaellusliikkeen experttien kanssa ja seuraavaksi marsittiinkin sinne mutta liikehän oli juuri sunnuntaina aamupäivän kiinni. Tässä vaiheessa osaa porukkaa alkoi todella masentamaan että eikö nyt päästäkään kokemaan yhtä reissun kohokohtaa, yötä vuorilla alppimajassa. 

Päätettiin jatkaa autolla lähellä olevaan Selva-nimiseen kylään, josta pääsisi myös hissillä ylös vuorille ja sieltä pääsisi myös Puez:lle - matka Puez:lle lyhenisi nykyiseen lähtöpaikkaan nähden n. 2h vaellusajalla. Toivoimme että saisimme Selvasta myös vakuuttavan tiedon reitin haastavuudesta. Ei muuta kuin auto parkkiin Selvaan hissiaseman viereen ja hissillä ylös. Alhaalla eikä ylhäällä näkynyt ketään jolta olisi voinut tiedustella reitin haastavuudesta.  Nyt päätettiin ottaa tuumaustauko ja ottaa kahvitauko ylhäällä olevassa kahvilassa. Aloitettiin kartoittaamaan turisti-infosta saadusta elluskartasta muita lähistöllä olevia alppimajoja. Sitten huomattiin että vaellussauvat oli jääneet alas autolle kaiken hässäkän keskellä, kiva! Ne olisi välttämättömät meille kaikille ja erityisesti Tuulalle selkävaivojen takia. Ei auttanut kuin lähteä "itkemään" hissimiehelle että pääsisikö meistä yksi hakemaan sauvat ilmaiseksi alhaalta kun sauvat jäi autolla. Edestakainen hissimatka kun oli 32€. Tämä suunnitelma toimi ja Miia-Maarit haki ilmaiseksi alhaalta meidän sauvat. Me Tuulan kanssa sillä välin selviteltiin alppimajojen majoitustilannetta. Yhdellä lähellä olevalla alppimajalla, vain 20min päässä, voisi olla ehkä tilaa. Sinne siis, no alppimajalla ei ollut kuitenkaan tilaa. Saatiin heiltä vinkki että Rifugio Firenzellä voisi olla tilaa ja soitettiin saman tien sinne ja saatiinkin alustavasti varaus tehtyä. Ei muuta kuin kävellen takaisin hissiasemalla ja toiseen suuntaan jälleen n. 20min. Firenzellä oli meille kolmelle huone ja paikka näytti oikein autenttiselta alppimajalta vuorien keskellä. Mahtavaa, päivä parani heti kaikilla!  Kevennettiin varusteita ja lähdettiin lounaalle lähellä olevaan ravintolaan, jossa livebändi soitti alppimusiikkia ulkoterassilla. Tämän jälkeen lähdettiin kävelemään, yllätys, yllästys Puez:n suuntaan koska nyt vasta havaittiin että reitti Puez:lle kulkee ihan meidän Firenze alppimajan kautta. Tehtiin reilu parin tunnin lenkki Puez:n suuntaan ennen illallista. Päästiin reitillä kohtaan jossa Miia-Maarit sanoi että hän ei olisi tullut tästä eteenpäin - polku meni sen verran kapeaksi. Hyvä että nähtiin reitin haastellisuus ja että emme olisi sinne niin vaan päässeet. Illallinen majapaikassa oli oikein hyvä ja yhdet Aperol Spritzitkin otettiin onnistuneen päivän kunniaksi. Kerrankin ehdittiin suihkuun ennen illallista ja nauttimaan rauhassa illasta.

Aamulla aamiainen oli jo 7.00 aikaan. Aamukahveja mentiin Tuulan kanssa nauttimaan ulos terassille auringon nousua samalla ihaillen. Sen verran Puez:n reitin mahdollinen haastavuus kiinnosti että päivän retkisuunnitelmaksi muodostui seuraava: minä ja Tuula lähdettäisiin kävelemään Puez:n suuntaan ja katsottaisiin missä kohtaa reitti muuttuuisi myös meille niin haastavaksi että kääntyisimme takaisin. vai olisiko niin että heittämällä pääsisimme Puez:lle ja silloin kyllä turisti-infon kaverit saisivat tulikivenkatkuista palautetta 😀. Miia-Maarit jäisi lähellä olevalle alueelle kiertämään reittejä, jotka oli selkeitä ja eksymisen pelkoa ei ollut. Kaikille sopi tämä suunnitelma. 

Reitti Puez:lle oli mielenkiintoinen ja askel askeleeltä se muuttui haastavammaksi, polut kapenivat ja nousi tiukkeni. Vuoren rinnettä kiertävä serpentiinihiekkapolku oli jo melko haastava, lähes nelivetoa sai mennä. Tässä vaiheessa alkoi mietityttämään että miten ihmeessä tämä vuorenrinne päästäisiin takaisin ehjänä alas. Kun päästiin ylös aukesi huikeat maisemat joka suuntaan. Siinä Tuulalta tuli jo muutama kyynel, ja melkein myös itseltä - maisema oli kerta kaikkiaan huikea. Nähtiin kuitenkin heti että reitti tulisi olemaan seuraavaksi entistäkin haastavampi. Tulisiko tässä meidän rajat vastaan ja kääntyminen olisi edessä. Odotettiin ennen jatkamista että meidän jatkoreitiltä pääsisi n. 10 hengen porukka meidän kohdalle ja olisi meidän vuoro edetä. Jos näitä ihmisiä ei olisi tullut, meidän matka olisi päättynyt tähän - niin haastava oli seuraava osuus. Nyt kun nähtiin että sieltä tuli ihmisiä ilman kiipeilyvarusteita ja melko iäkkäitäkin ihmisiä niin meidänkin oli pakko vain jatkaa. Kalliolla meni polku ja kallion seinässä vaijeri. Polku oli hyvin kapea ja polun vieressä jyrkkä pudotus - ei siis mikään paikka korkeanpaikan kammoiselle. Tämä reitin kohta oli siinä ja siinä että pystyikö itse etenemään, mutta selvittiin.

Seuraavaksi maisema muuttui nummimaiseksi ja vaellus oli helppoa. Näimme myös pari Murmelia 😍. Puez:lle oli edelleen matkaa, mutta kohteeseen päästiin kuin päästiinkin. Pastat jälleen lounaaksi ja suunnittelu miten palataan takaisin. Ennen Puez:a törmättiin muutamaan vaeltajaan ja kyseltiin reittivaihtoehtoja alas Selvaan. Päätettiin mennä uutta reittiä joka laskisi suoraan Selvan laaksoon. Välttäisimme näin nousut ja vaijerireitit. Täytyy sanoa että reilu 1000 laskumetriä putkeen ei ollut myöskään helppo. Suurta jännitystä tai haastetta se ei aiheuttanut, vaati ainoastaan fyysistä kuntoa. Koko päivän lenkki kesti lähes 6,5h ja matkaa kertyi reilu 19 km. Hissiasemalle pääsyn jälkeen matka jatkui Selvasta Gardajärvelle. Nyt ehdittiin suihkuun ja sitten syömään hotellin lähellä olevaan pizzeriaan. Pizzat oli pettymys Venetsian pitsoihin nähden mutta nälkä oli niin nämäkin pizzat täytti tehtävänsä. Otettiin myös paikallista viiniä ja proseccot, mutta nekään ei oikein maistuneet, suurin osa jäi juomatta.

Maanantaiaamuna aamupalalla ollessa alkoi satamaan ja jälleen pohdittiin että mihin suunnataan ennen lentokentälle menoa. Vaihtoehtoina oli Gardan vanhaan kaupunkiin tutustuminen - ei kiinnostanut kun satoi, Viinitilalla vierailu - mutta aikaa oli vähän liian vähän siihenkin ja kaikki ei olisi voinut osallistua viinimaisteluun. Lopulta päädyttiin ajamaan Veronaan ja tutustumaan sen vanhaan kaupunkiin ja syömään hyvä pastalounas copilotin ehdottamassa paikassa. 

Veronassa satoi myös paikoin hyvinkin reippaasti mutta kaupungista jäi silti hyvä kuva. Kävimme katsomassa mm. Julian ja Romea parveketta. Ihan muutama turisti oli samoilla ajatuksilla. Keskustasta ajettiin vähän Veronan sivukylille pastalle. Minun pasta oli oikein hyvä, Tuulan ja Miia-Maaritin ei niin hyvä. Edullinen pastalounas kuitenkin jolla jaksoi taas ajaa lentokentälle ja auton luovutukseen. Lento Venetsiasta lähti 19.15 ja vähän ennen 23.00 oltiin Helsingissä. Laukku saatiin nopeasti ja auto hotellilta ja kotimatka pääsi alkamaan. Kotona oltiin kahden aikaan yöllä.

Vaellusreissu Dolomiiteille oli oikein onnistunut ja lopulta saimme myös odotetun alppimajayökokemuksen.Sää oli todella hyvä vaelluspäivinä, puolipilvistä, lämpöä sopivasti että tarkeni shortseilla ja t-paidalla. Vaellusta tuli kolmena päivänä yhteensä n. 53km. Kävelyä tuli vielä lisää Venetsiassa ja Veronassa. Jalat ja selät😀 kesti hyvin, ei ongelmia. Vasta viimeisen päivän jälkeen itsellä tuntui jälleen vasemmassa jalassa, mutta tässä vaiheessa se ei enää haitannut yhtään. Hotelleissa ei tosiaan vietetty aikaa muuta kuin nukkumassa käytiin pikaisesti. Tuulan flunssa ei ollut ihan optimi olotila vaellusreissuun mutta senkin kanssa selvittiin kun otettiin ylämäet extra iisisti. Loppureissusta flunssa alkoi vaivaamaan myös Miia-Maarittia, mutta kunnon flunssaksi äityi vasta kotio tulon jälkeen. Itsellä ei vielä reissussa tuntunut mitään oireita. Dolomiiteista jäi kaikenkaikkiaan tosi hyvä maku. Nähtävää olisi edelleen paljon - toivottavasti vielä joskus reissu suuntaa näihin maisemiin. Yksi bucketlistalle lisättävä kohde olisi vaeltaa alppimajalta alppimajalle -tyylisesti.

Lomaviikko reissun jälkeen jatkui pitkälti levolla. Keskiviikkona olin Pilateksessa. Vasen jalka oli tosi kankea. Reissun virushyökkäys näytti tuottaneen tulosta ja ensimmäinen flunssan oire, kurkkukipu, alkoi torstaina. Perjantaina kurkku oli edelleen vähän karhea mutta ei muita oireita. Pidin kuitenkin perjantain lepopäivänä. Lauantaina tein aamusta lyhyen sauvalenkin. Sunnuntaina lepopäivä. Kurkkuoireita ei enää ollut, mutta nenä vähän tukossa. Näyttää siltä että sain todella lievän flunssan - vähän sellainen olo koko ajan että olenko kipeä vai en 😀. Ihana lomaviikko - monia kokemuksia ja muistoja rikkaampana joita muistella talven aikana. 

Viikon 1. - 7.9. treenimäärä 11h29min

Viikon 8.-14.9. treenimäärä 8h49min