Bodom ja Tiluksilla

Paluu arkeen Mallorcan loman jälkeen. Ulkona pirun kylmä. Villahousut, toppatakki ja pipo päähän aamusta Sisun kanssa lenkille lähtiessä. Ja illalla takkaan tulet. Maanantaina kevyttä sisäpyöräilyä. Tiistaina juoksua reilu 6km ja päälle kahvakuulailua. Kylläpäs tuntui liikkeet takareisissä.

Keskiviikkona ainoastaan pilates, mutta sielläkin tehtiin vahvasti takareisiin kohdistuvia liikkeitä. Ihan hyvä vaan meikäläiselle. Torstaina laiskotutti tai oli niin paljon työhommia mielessä että oli parempi hoitaa ne illalla pois ja jättää urheilut välistä. Perjantaina oli suunniteltu lepopäivä. Iltapäivällä vähän ennen kolmea lähdettiin ajamaan Helsingin suuntaan. Tomi jäi Linnatuulessa pois kyydistä ja jatkoi pyörällä loppumatkan Espooseen Korpilammelle. Minä ajelin Sisun kanssa Espoon Pirttimäen kautta Korpilammelle. Hain Bodom polkujuoksukisan numerolapun Pirttimäestä ja sen jälkeen Korpilammelle hotellille ja Sisun kanssa lenkille. Illalla vielä hotellin ravintolasta pastatankkaus ja sitten huilaamaan. Lauantaina heti seiskalta aamupalalle ja puoli yhdeksän aikaan ajelin Oittaan urheilukeskukseen johon jätin autona ja polkaisin gravelilla reilun 3km matkan Pirttimäkeen kisakeskukseen. Keli tuntui sopivalta, aurinko paistoi ja varsinkin kisakeskuksessa tuntui niin lämpöiseltä että meilkein harmitutti että ei ollut lyhyet trikoot päällä. 

Klo 10.00 lähti kisan kärki ja siitä minuutin välein 30-50 juoksijan ryhmiä. Lähdin itse matkaan 10.06. Heti ensimmäisellä kilometrilla tiesin että tänään juoksen 12km, turha haaveilla 21km matkasta. Tämä tapahtuma siitä erikoinen että juoksija pystyy ensimmäisen kierroksen jälkeen maalialueella päättämään jatkaako lisäkierroksen polkua vai maaliin johtavaa polkua. Ensimmäisellä kilometrilla tuntui heti siltä kuin nyt voi odottaakin, kun juoksua on vähän alla ja viime ajat vielä kunnon runttaus pelkkää pyöräilyä, että raskasta on juoksu. Vielä kun juoksee polkuja jotka aika haastellisia juurineen ja kivikkoineen niin syke on suht korkealla. Ajatukset oli siirrettävä siihen että onpas hienoa että ylipäänsä pystyy juoksemaan ja voi osallistua ja se tuntuikin tosi hyvältä ajatukselta. Ensimmäisen kilometrin täyttyessä, yhtä märkää kohtaa kiertäessä sain vasempaan silmää kuusen oksan - hetkeen ei nähnyt mitään ja vesi vain valui - olis ne lasit ollut ihan hyvä juttu, muttu tuntui hullulta laittaa auronkolasit metsään... No, ei isompaa vahinkoa, matka jatkui normaaliin tapaan. Matkan edetessä ja omien voimien huvetessa, alkoi jännittämään että toivottavasti ei nyt tapahtuisi mitään kaatumista tms. Ei huvittaisi vetää naamalleen kivikkoon tai satuttaa esim. takareittä. N. 9km kohdalla tulikin kaksi naista kävellen polulla vastaan, toinen soitti nähtävästi järjestäjille ja toinen oli naama veressä ja piteli jotain riepua suunsa edessä - oli varmaan tullut naamalleen polulle - ei kiva juttu. Matka meni itseltä kuitenkin hyvällä onnella hyvin loppuun asti. Loppuaika oli 1.35.24 - ei ajalla sinänsä väliä, kunhan pääsi vähän porukassa juoksemaan ja osallistumaan tapahtumaan.

Kisa jälkeen hotellille pesulle ja sen jälkeen matka jatkui Sisun kanssa kohti Vihtia ja Tiluksilla -puotia. Tomi oli aamupäivästä lähtenyt pyöräilemään Porkkalan suuntaan. Ehdin juuri varttia ennen puodin sulkeutumista Vihtiin. Olipa kiva tavata itse tilan emäntä ja Pietu-koira liikkeellä. Sisun kanssa ehdittiin vielä vähän lenkkeilemään Vihdin venesataman alueelle kunnes Tomikin saapui paikalle. Tästä jatketiin Alastarolle ja lopulta illansuussa vielä kotio. Aikamoinen reissupäivä.

Sunnuntaina vietettiin hääpäivää ja tehtiin perinteinen hääpäivän pyöräily. Tällä kertaa ajetliin graveleilla ensin harjua pitkin Pikku-Ahvenistolle, josta suunnattii Elovainiolle ja Asuntilaan ja sieltä Siivikkalan ja Nässyn rantojen kautta Santalahteen ja Pyynikille. Yhteensä matkaa tuli juuri 50km, hieno pyörälenkki.

Viikon treenimäärä 6h29min

Juoksua 18,4km

Kommentit