Vuosi vaihtuu ja pakkanen kiristyy

Alkuviikko oli vielä lomaa. Maanantaina Räikälle katsomaan tykkilumilatua, 1km lenkki kiersi Keijärven rannassa. Tunnin verran jaksoin rataa kiertää. Hiihdon päälle vielä salille. Jalat tuntui väsyneeltä, mikä sinänsä hyvä, hiihto tuntui sentäs jossain. Tiistaina lepopäivä. Uuden vuoden vastaanotto perinteisin menoin serkkuporukassa meillä. 

Tammikuu vauhtiin keskiviikkona treinertreenillä ja päälle pienellä core-treenillä. Torstaina alkoi työt. Lähdin iltapäivällä, ennen pimeän tuloa, testaan Tohlopin retkiluistelurataa. Paikoin vähän epätasainen pinta mutta ei se menoa haitannut.  Perjantaina pidempi salitreeni.

Lauantaina aamusta FTP-testi. Pikkasen sai taas watteja nostettua, uudeksi ftp-arvoksi tuli nyt 189, entinen 181. Päälle vielä n. 1.5h luistelu Tohlopilla.

Sunnuntai oli viikon rapsakkain päivä, aamulla - 13 pakkasta, tosin tolppa koiralenkillä näytti peräti -17 astetta. Raikas keli. Sisun aamulenkin jälkeen lähdin Tohlopille tekemään pienen luistelulenkin, lähinnä nauttimaan luistelusta valoisampaan aikaan. Kolmannella kierroksella luistin yhteen railoon ja kyljelleen, onneksi ei sen kummenpaa, mutta sai riittää luistelu nyt 3 kierrokseen. Matka jatkui suorilla Koukkujärvelle hiihtolenkille. Alkuun oli pirun kylmä, vasta 5km kohdalla alkoi olla lämmin. 21.5km tuli hiihdettyä Koukun hienoja latuja.

Vasen polvi kiukuttelu taas tällä viikolla aika ajoin. Juoksut jätin suosiolla sen takia ohjelmasta. Hengitys edelleen aika ajoin huono. Jos menis taas työterveyteen katsomaan löytyisikö jotain uutta näkökulmaa tähän ongelmaan.

Viikon treenimäärä 10h21min

Juoksua -

Kommentit