Loma ja Pyhätunturi

Viikko lähti käyntiin lepopäivällä. Tiistaina harjulla polkujuoksua vajaan 11km verran. Keskiviikkona alkoi kesäloma - 6.5vk lomaa edessä 😎. Aamusta sali - koska kohta lomareissussa ja salikäynnit jäisi taas vähiin. Salin jälkeen todettiin että Sisu jälleen rauhaton ja lääkärikäynti olisi tarpeen ennen reissuun lähtöä, johon pitäisi startata jo 12.00! Sain puolille päiville ajan Nekalan veteriin, joten ei muuta kuin sinne. Lääkäristä vähän lisälääkkeitä mukaan ja n14.30 päästiin tien päälle kohti Oulua. Yö Oulun Lapland hotellissa. Aamulla reilu 9km:n juoksulenkki - Oulun lenkkeilymahdollisuudet on kyllä mahtavat - tänne pitäisi joskus tulla kyllä muutamaksi päiväksi vain lenkkeilemään juosten että pyörällä. Matka jatkui Oulusta kohti Pyhätunturia. Ennen Kemijärveä Tomi siirtyi etenemään loppumatkan reilu 100km maantiepyörällä. Mökki löytyi pari kilometriä Naava-luontokeskukselta Luoston suuntaan Saukkotieltä. Naapureissa ei näyttänyt paljon porukkaa olevan - paitsi yhdessä talossa viimeisteltiin rakennustöitä ja toisessa tehtiin pohjia mökkiä varten.

Juhannusaattona 14km juoksulenkki Isokurulle - Tunturiaavalle - Tiaislaavulle - Porolaavulle ja Naava -luontokeskuksen kautta mökille. Illalla käytiin vielä Kultakeron huipulla - tuolihissillä ylös ja kävellen Aittakurun kautta alas.

Juhannuspäivänä pyörälenkki Luostolle - matka kyllä aikamoista pusikkoa - hyttysiä varmasti piisaisi jos joutuisi pysähtymään. Luostolla uparit ja takaisin myötätuulen avittamana.

Sunnuntaina lähdettiin Tomin kanssa yhdessä juoksu-kävelyvaellukselle. Tiaislaavun kautta Oravalammelle ja Noitatunturille, Annikanlammen kautta Karhunjuomalamme ja Aittakurun parkkipaikan kautta mökille. Matkaa yhteensä 17.4km ja aikaa meni reilu 3h.

Hyttysiä pohjoisessa jonkin verran, mutta hyvin pärjää kun on liikkeessä ja kävelylenkeillä laittaa lippalakkiin vähän off:a.


Viikon treenimäärä 10h 45min

Juoksua 51.4km

Kommentit