Vuoden viimeiset viikot

Viikko 51 18.-24.12. 

Jouluviikko oli vielä työn täyteinen. Keskiviikkoon asti lepoa. Torstaina sentäs treinertreeni. Perjantaina jälleen lepopäivä. Lauantaina ennen Alastarolle lähtöä pitkästä aikaa ulkona juoksemassa. 9km lenkki pitkin poikin Lamminpäätä ja Ikuria. Jouluaattona aamusta 8km juoksulenkki. Mukava aloitus jouluaaton vietolle.

Treenimäärä 3h35min

Juoksua 17km

Hiihtoa  - (72,7km)

Viikko 52 25.-31.12.

Vuoden viimeisellä viikolla ehti taas treenaamaan, kun oli vapaa päiviä ja välipäivinä töissä ehti keskittyä palaverien sijaan kriittisiin hommiin mutta myös vähän treenaamiseen.

Joulupäivänä maanantaina treinertreeni kinkun paiston aikana. Tapaninpäivä oli lepopäivä. Keskiviikkona vähän lyhyempi työpäivä ja pääsin vielä valoisaan aikaan lähtemään hiihtolenkille. Julkujärven suunnalla käännös, matkaa yhteensä 25km. Torstaina pitkä työpäviä mutta jaksoin kuitenkin tehdä 7km juoksumattolenkin. Perjantaina vuorostaan lyhyempi päivä ja päivällä 1h30min treinertreeni ennenkuin näin Hannna kaupungissa.

Lauantaina aamusta salille ja päivällä vielä hiihtolenkille, käännös Antilan pelloilla, yhteenä 30km. Uuden vuoden aattona vielä treinertreeni.

Treenimäärä 11h35min

Juoksua 7km

Hiihtoa 55,3km (128km)

Kommentit