Viikonlopputreenausta

Työkiireet iski taas päälle ja viikolla treenit jäi vähän köykäseksi. Tiistaina ja torstaina tein tunnin
treinertreenit, jotta sai edes vähän hikeä päälle mutta muuten meni illat enemmän ja vähemmän töiden parissa. Keskiviikkona jäi kevään ensimmäinen Pilateskin väliin. No kuukauden päästä pitäisi helpottaa - toivottavasti😉.

Viikonloppuna sitten tuli mentyä. Lauantaina aamusta hiihtämään. Tavoitteena päästä ehkä jopa Koukulle asti. Vajaan tunnin jälkeen alkoi pieni lumipyry - ja pisti aikas ikävästi alamäissä silmiin. Ei sitten tullut otettua niitä laseja, kun ajattelin että ei siellä tarvitse. Niinpä, silmät kiinni sitten vaan menin alamäkiä. Julkujärvellä alkoi jo lumipyry tukkimaan latua. Näin Eevan ladun varressa ja vaihdettiin siinä pari sanaa. Eevalla oli lähtömässä takaisinpäin pyryn takia, itse totesin että menen nyt ainakin Antilan pellon laitaan katsomaan peltoladun tilannetta. Sinnepä sitä sitten hiihdin ja lähdin vielä jatkamaan peltolatuakin. Nokian puolella hiihtäjiä olikin enemmän ja ladut paremmin auki. Ei muuta kuin Koukkujärvelle asti ja munkki & jaffa naamaan ja kotimatkalle. Koukkujärven päähän oli tullut myös reittiin hieman muutoksia. Koukkujärven rannassa oli valinnan paikka; joko suoraan järven yli tai järven kierto (1.1km), valitsin kierron ja kivaa metsälatua tuli hiihdettyä majalle. Kotia lähestyessä ladut meni entistä enemmän tukkoon ja enemmän taisi kävelyä kuin hiihtoa meno muistuttaa. Ei ihan paras hiihtokeli tälle pitkälle 40km lenkille.

Sunnuntaina lähdin aamusta juoksulenkille vaikka lunta oli tullut vähän lisää. Juoksin Myllypuron kadun varteen ja hyvältä näytti, kun kävelytie oli aurattu. Jatkoin kohti Vuorentaustaa ja Vuorentaustan kaupalla Ylöjärven aurauksen totuus paljastui -  ei aurattu kävelytietä. Eihän siinä tullut juoksemisesta miään, joten ei auttanut kuin hypätä ajotielle juoksemaan - onneksi oli hiljainen aamu. Teivon suoralla oli pakko siirtyä möykkyiselle kävelytielle, kun liikennett alkoi olemaan enemmän ja enemmän. Eipä tämä sunnuntainkaan lenkkikeli ollut paras mahdollinen, mutta oli sitä siltä hienoa päästä juoksemaan ja vielä ulkona juoksemaan!

Viikon treenimäärä 8h8min

Juoksua 13km

Hiihtoa 40,3km (168,3km)


Kommentit