Hiihtokausi käyntiin

Alkuviikko meni lepopäivinä, pitkiä työpäiviä, ei ollut energiaa mihinkään muuhun. Keskiviikkona, itsenäisyyspäivänä, lähdin aamusta hiihtämään räikän tykkiladulle. 10 kierrosta tuli kierrettyä, yhteensä siis 16km. Kymmenen aikaan kun lenkki alkoi olla jo loppumetreillä, olikin jo melkein ruuhkaa ladulla. Torstaina lyhyt mattojuoksu, 7km. Perjantaina 1h treinertreeni, ettei ihan tullut lepopäivä tästäkin.

Lauantaina piti tehdä kunnon treinertreeni, mutta töitä tuli tehtyä pitkään iltapäivään niin eipä sittem tarvinnut tehdä enää mitään treeniä, olo oli kuin puolimaratonin jälkeen jo pelkästä työrupeamasta. Sisun kanssa pieni kävelylenkki ja sitten vain löhöilyä. Sunnuntaina sentäs pääsin aamusta salille, normi reilu 1h treeni, paitsi kädet edelleen tauolla. Iltapäivällä vielä ensimmäisen kerran kotoa hiihtäen harjulle. Ladut oli ajettu, jee, jee. 21km tuli tahkottua perinteisellä. Tällä viikolla voi sanoa että hiihtokausi lähti käyntiin, vaikka viime viikolla kävinkin kerran vapaalla hiihtelemässä 8km tuossa haukiluoman-virelän väliä.

Treenimäärä 6h48min

Juoksua 7km

Hiihtoa 37,2km (yht. 45,2km)

Kommentit