Kiire-viikko

Tällä viikolla jäi treenit kyllä ihan minimiin. Työprojekteissa sai tehdä sen verran pitkää päivää että treenipuolella piti vähän himmata. Valitettavasti sama moodi voi jatkua aika pitkään vielä, mutta toivotaan että sitä saisi pidettyä työpäivät suht normipituisina ja olisi sitten puhtia myös tehdä vähän treeniäkin.

Viikko alkoi lepopäivällä. Tiistaina oli Tikkurilapäivä, mutta jaksoin illalla tehdä kuitenkin 7km:n juoksumattolenkin. Keskiviikkona oli kyllä ihan veto pois, ei edes Pilatekseen jaksanut mennä. Samoin torstaina (Tikkurila-päivä) ja perjantaina. 

Lauantaina kun oli päivä vapaata kävin aamusta salilla ja iltapäivällä tein vielä 1h20min sisätreinertreenin. Sunnuntaina pakkaspäivä, juoksumatolla 11km. Salitreenit parin viikon aikana keskittyneet jalkoihin ja keskivartaloon, kädet vapaalla. Molemmissa käsissä joku ihme kremppa, toisessa peukalon seutu niin kipeä että välillä ihan tuskaista pitää kynää kädessä, toisessa hauiksen ala niin kipeä että käsi pidettävä koko ajan pienessä koukussa. Tällä viikolla saatiin lisää lunta ja loppuviikosta kunnon pakkaset. Vielä yksi kunnon lumipyry niin pääsisi hiihtämään ihan luonnonladuilla. Räikän puistosta löytyy jo jonkinlainen lajettu hiihtoenkki, jota ei vielä kuitenkaan innostanut lähteä kiertämään.

Viikon treenimäärä 4h34min

Juoksua 18km

Kommentit