Kilometrikisa päättyy

Syyskuun viimeinen viikko, tarkoittaa myös kilometrikisan päättymistä. Vielä ehtii siis muutaman pyöräilykilometrin keräämään. Sisun kanssa tuli viikon aikana paljon halailtua, viikon vaje täytettävänä :). Keskiviikkoon asti meni lievässä köhässä niin lenkkeilyt jäi tekemättä, myös keskiviikkoillan pilates - olisi pian tullut köhäkohtauksia kesken tunnin. Torstaina lähdin sitten maantipyörälenkille Säijän suuntaan, hieno syksyinen iltapäivä. Perjantaina aamulla salille kahden viikon tauon jälkeen. 

Lauantaina aamusta startattiin vesisateessa Tuulan kanssa yhdistetylle kävely & juoksulenkille. Vajaa parin tunnin lenkki tehtiin, sopivasti sade lakkasi kun päästiin kotio. Pieniä pätkiä juoksua siellä täällä, ehkä 1km yhteensä. Lenkin jälkeen kävellessä vähän tuntemuksia kantapäässä, saa nähdä onko kipuilut edelleen samat vanhat. Kahden viikon päästä olisi puolimaraton, voipi olla kipeä jalka sen jälkeen.

Sunnuntaina aamusta pyörällä salille. Nyt kun ei ollut kiire mihinkään, niin vierähti yli 1.5h salilla. Sen jälkeen pyörällä Asuntilan kautta Siviikkalaan ja sieltä Suomensaaren kautta Jänissaareen, Niemenrantaan ja Hiedanrantaan. Iltapäivä menikin pentuliveä seuratessa, kaiken kaikkiaan 6 Whippet-pentua syntyi :).

Syyskuu vaihtui lokakuuksi ja samalla päättyi kilometrikisa. Tällä kertaa kirjasin reilu 2600km, ihan ok määrä tälle kesälle.

Viikon treenimäärä 8h48min

Juoksua ~1km

Kommentit