Lepoa

Miten tyhmä sitä voi olla? Sitä on taas tullut alkuviikko mietittyä.  Vaikka järki sanoo että tee näin tai älä tee näin - niin silti pitää tehdä aina toisin. Miksi sitä ei ikinä opi? Näköjään se kova halu mennä vaan voittaa aina järjen. Niinhän sitä kävi viime viikollakin ja erityisesti viikonloppuna. Lauantaina kylmiltään 3,5h kävely, jalassa vain muutamalla koiralenkillä käytetyt lenkkarit. Ja aamulla alla koiralenkki vielä toisilla tossuilla, jotka ensimmäistä kertaa jalassa. Sunnuntaina pitkä pyörälenkki, mikä luultavasti vain vahvisti kävelylenkiltä tulleita rasituksia. Maanantaina oli sitten molemmat sääret kipeet ja mikä eniten pelästytti oli oikean jalan jalkapöydän kipu - kuin olisi rasitusmurtuma - eihän näin äkkiä voi sellainen kehittyä, eihän? Sitä tuli pohdittua sitten alkuviikko. 

Maanantaina tulin ehkä hetkeksi järkiini ja päätin että pidän ainakin keskiviikkoon asti lepoa, no keskiviikko oli helppo pitää lepoa kun lähdin töihin Leppävaaraa kohti klo 5.30 ja olin takaisin kotona kahdeksan jälkeen illalla. Keskiviikkona onneksi säärikipu oli jo poissa ja jalkapöytäkin melko normaali. Torstaina kävin salilla, mutta jätin pohjeliikkeen väliin ettei jalkapöytä ärsyynny uudestaan.

Perjantaina lyhyt 5km:n juoksukokeilu, edelleen jalka alussa kipuili. Vaikea päättää pitääkö kokonaan taukoa juoksusta useamman viikon vai jatkaako sitä yrittämistä silloin tällöin. Lokakuussa olisi puolimaratonreissu tulossa, joka olisi mukava tehdä vaikka kunnossa ei olekaan. Lauantaina aamusta lähtö harjulle sauvalenkille Tuulan ja Miia-Maaritin kanssa. Tehtiin reilu kahden tunnin lenkki, kolmoismäen tuntumassa käytiin kääntymässä. Oli aika hiostava keli, lyhyillä tarkeni edelleen. Sunnuntaina menin pyörällä salille ja tein kaikessa rauhassa kerrankin salitreenin, ei ollut kiirettä mihikään. Odotettua sadepäivää ei tullutkaan niin jatkoin salilta pyörällä Yliselle ja sieltä palatessa poljin katsomaan Takamaan uutta kävelytietä ja sieltä palattuani poljin Elovainion kautta kotio.

Viikon treenimäärä 8h3min

Juoksua 5km

Kommentit