Porvoo-Jukola

Viikko alkoi lepopäivällä, eilinen PIrkan pyöräily oli kuitenkin sen verran pitkä reissu että hyvä pitää muutama kevyempi päivä. Tiistaina oli vuorossa ainoastaan salitreeni. Kävin kokeilemassa myös juoksua, mutta ei tarvinnut hölkärä kuin muutama sata metriä ja oli selvää että kantapää ei ollut vieläkään kunnossa. Keskiviikkona oli Tyhy-päivä. Aluksi Leppävaaran kampuksella ja lounaalle Nuuksioon, Haltiaan ja sen jälkeen ulkoilemaan hetkeksi Nuuksion luontopoluille. Aurinko paistoi ja lämpö oli hellerajan tuntumassa. Onneksi metsässä kulkiessa oli hyvin varjopaikkoja. Päivän päätteeksi nautittiin kodassa vielä nokipannukahvit ja lettuja. Maistoin itsekin nokipannukahvia kun moni kehui sitä erityisen hyväksi pehmeäksi kahviksi ja sitä se kyllä oli, sitä joi oikein mielellään.

Torstaina oli jälleen salipäivä ja iltapäivällä pohje+niska- hieronta - näitä paikkoja kiristi tällä kertaa. Perjantaina tein vain puolikkaan työpäivän ja kävin päivällä pyöräilemässä Pikku-Säijän lenkin. Iltapäiivällä lähdin ajamaan Sisun kanssa mökille.

Viikonloppuna oli vuorossa suunnistajien joulu, vappu, juhannus ja uusi vuosi - Jukolan ja Venlojen viestit, tällä kertaa Epoon kylässä Porvoossa. Lähdin aamusta ajamaan Porvooseen, Sisun jäädessä hoitoon Anjalle ja Esalle. Ehdin juuri ja juuri kisapaikalle ennen Vemlojen viestin alkua, viimeiset 7km peltoparkkiin kesti melkein tunnin - pienet ruuhkat mistä järjestäjä varoittikin. Itsellä oli vasta ankkuriosuus, joten ei ollut sinänsä mitään kiirettä. Auto parttiin, telttapaikalle suunnistus ja teltan pystytys ja sen jälkeen syömään lasagnea. Tomi tuli tässä vaiheessa kisapaikalle pyörällä Helsingistä. Omalle osuudelle pääsin juuri ennen yhteislähtöä. Suunnistus sujui ihan hyvin, pummeja tuli mutta niintä oli odottetavissa maaston haastavuuden ja vähäisen suunnisharjoittelun takia. Maaliin kuitenkin selvisin ihan hyvin. Tämän jälkeen olikin kiva mennä suihkuun. Vesi oli tällä kertaa lämmintä vaikka ulkosuihkualue oli tupaten täynnä. Suihkun jälkeen syömään ja seuraamaan Jukolan lähtöä. Teltassa tarkeni kerrankin nukkua vaikka eihän sitä kovin paljon nukuttua saa kun viereisissä teltoissa lähdetään ja tullaan suunnistamasta ja käydään läpi kovaan ääneen matkalla koettuja koettelemuksia. Tomi pääsi lähtemään omalle ankkuriosuudelle yhteislähdössä. Tomin suunnistuksen aikana ehdin hyvin purkamaan teltan ja kokoamaan kamoja. Jukola sovellus oli tosi kätevä kun sen kautta pystyi helposti seuraamaan suunnistuksen väliaikoja. Yhden aikaan iltapäivällä päästiin aloittamaan matka Alastarolle. Haettiin Sisu Alastarolta ja jatkettiin matkaa mökille.  Ajatus oli jäädä muutamaksi päiväksi vielä eätöihin mökille. Illalla Sisulla huomattiin takajalassa tassutulehdus ja olin jo varma että maanantaina pitää lähteä kotioja lääkäriin jalkaa hoidattamaan.

Viikon treenimäärä 6h41min

Juoksua (suunnistus) 9.1km

Kommentit