Lomalle pohjoiseen

Jukola-viikonlopun jälkeen jäätiin mökille pariksi päiväksi etätöihin. Maanantain töiden jälkeen tein 1,5h maantiepyörälenkin Sastamalan suuntaan. Illalla vielä kesän ensimmäinen melonta. Enśimmäistä kertaa tuli toinen melojakin vastaan ja vaihdettiin muutama sana. Tiistaina lähdin työpäivän jälkeen Sisun kanssa ajamaan kotio, Tomi tuli pyörällä. Tiistaista tuli lepopäivä. Samoin keskiviikosta. Olin keskiviikon vielä Tikkurilassa ja ilta meni pakatessa torstaina alkavaa reissua varten.

Torstaina alkoi kesäloma :). Työkone tarvitsee avata seuraavan kerran vasta elokuun puolella, lähes 7 viikon loman jälkeen. Kävin aamulla salilla ja sen jälkeen vein Sisun vielä Veteriin lääkärille. Katsottiin tassutulehduksen tilanne, mikä näytti jo onneksi hyvältä ja näytin samalla vasemman etutassun kyynärpäätä, jossa oli jo pitkään ollut ihme kovettuma ja jota Sisu oli viime päivinä alkanut nuokemaan. Mitään ihmeellistä kyynärpäästä ei löytynyt, tosin trimmauksen jälkeen näytti että kyynärpää oli hieman turvoksissa. Torstaina lähdettiin puoliltapäivin ajamaan kohti Vuokattia. 

Juhannusaatto oli Vuokatissa melko kylmä (15 astetta) ja sateinen. Ei lähdetty kisaamaan juhannustriathloniin. Suunnitelmia sotki myös Sisun jalka. Juhannusaattoaamuna havaittiin että vasen etujalka oli turvonnut kaksinkertaiseksi ja kyynärpää oli tennispallon kokoinen. Kannettiin Sisua ulos pissalle, kun kävelystä ei tullut mitään. Lähdettiin aamulla ajamaan Kajaaniin päivystävälle eläinlääkärille ja saatiin antibioottikuuri. Syytä turvotukseen lääkäri ei keksinyt. Juhannusattona tein hotellilla pienen salitreenin. Juhannuspäivänä matka jatkui Saariselälle. Matkalla poikettiin Kalle Päätalon synnyintalolle Taivalkoskelle. Pitkä oli ajo Vuokatista Kiilopäälle. 10h ajon jälkeen kahdeksan jälkeen illalla oltiin perillä.

Sunnuntai oli hellepäivä. Tänään gravelilla lenkki Kiilopäältä Ivalon kautta Inarijärven rannalle (Ukkojärvelle) ja takaisin. Matkaa tuli yhteensä 125km. Aikas lenkki hellepäivänä. Illalla vielä lähdettiin yökävelylle Kiilopään huipulle. Nähtiin ensimmäistä kertaa Kiiruna ylhäällä huipun läheisyydessä. Sisun jalka edelleen turvoksissa mutta kävelee kuitenkin pienellä ontumisella. Kiilopurolla käyty ahkerasti juomassa. Tänään maistui kädestä jo kuiva nappula, muuten syöminen ollut aika huonoa.

Viikon treenimäärä 10h33min

Juoksua -

Kommentit