Mallorcan lämmössä ja lepoa kotisuomessa

La 22. -  La 29.4.2023

Lauantaiaamuna herättiin ennen neljää lentokenttähotellista ja kiiruhdettiin aamupalalle - hotelli tarjosi aikaisille lähtijöille vähän kevennetyn aamupalan, mikä oli huippu juttu. Siitä kentälle ja Norwegianin kuudelta lähtevälle lennolle kohti Palma de Mallorcaa. Olimme matkalla EWDiven järjestämälle pyöräilyreissulle Mallorcalle, Can Picafort-nimiseen paikkaan Pohjois-Mallorcalla. Asuimme  Ferrer Concord-hotellissa meren rannalla. Ryhmäämme kuului 7 pyöräilijää ja 7 jooga/pilates-ryhmäläistä. Olimme lauantaina puolenpäivän jälkeen hotellilla, pienen lentokenttäkuljetukseen liittyvän säädön jälkeen - kaikki ryhmään kuuluvat ja erityisesti matkalaukut ja kahdet polkypyörät eivät ihan mahtuneet taxiin joka tuli meitä kentältä noutamaan. Hotelliin saavuttuamme lähdimme heti hakemaan pyöriä vajaan kolmen kilometrin päästä pyörävuokraamosta. Oli aikas lämmin farkuilla käpötellä ja pyöräillä takaisin hotellille :). Lämpöä oli auringossa reilusta yli 20 astetta. 

Hiilikuitu pyörät levyjarruilla oli varattu ja ne myös saatiin. Pienien säätöjen jälkeen pyörät oli
ajovalmiit ja tuntuivatkin heti ensimmäisestä lenkistä tosi sopivilta ja hyvin ajettavilta pyöriltä. Olin kyllä odottanut että menisi hetki tottua outoon pyörään, mutta niin vaan se tuntui sopivalta heti ensimmäisestä ajokerrasta lähtien. Hotellille palattuamme saimme huoneen ja matkan järjestäjä piti alkuinfon. Yllätyksenä tuli se että ei ollutkaan kuin yksi pyöräryhmän vetäjä. Matkanjärjestäjä oli myynyt matkaan mainostaen että oli kaksi eri tasoista pyöräryhmää ja se oli meilläkin isoin peruste osallistua juuri tähän ryhmämatkalle. Tein sitten reissun aikana kaksi ensimmäistä lenkkiä ryhmän mukana ja kaksi muuta lenkkiä itsekseni. Yksinkin tehdyt lenkit meni ihan hyvin ja oli kiva pyöräillä vaikka olisi se tietysti vähän mukavampaa ja turvallisempaa ollut ajella jonkun toisen kanssa.

Infon jälkeen päästiin itse asiaan eli ensimmäiselle pyörälenkille Tomin ja vetäjä Esan kanssa. Lenkille tuli pituutta 55km ja reitti kulki Can Picafortista Muroon ja sieltä Sa Poblan ja Pollencan kautta Alcudiaan ja sieltä taikaisin Can Picafortiin. Sopiva tutustumislenkki ympäristöön ja autoilukulttuuriin. Takatutka piippaili kyllä tiheeseen, mutta autoilit ohitti kyllä hienosti kunnon etäisyydellä ja välillä tuntui että liiankin pitkään takana odottivat paikkaa jossa ohittaa - ainakin sen perusteella mitä oli tottunut suomalaisten autoilijoiden ohituskulttuuriin. Pyörälenkin jälkeen vietiin pyörät bike centeriin vartioituun "garageen". Tallissa oli ihan mukavasti pyöriä roikkumassa, joten ei muutakuin sinne joukkoon vaan omakin pyörä. Tallipaikka kustansi 3.5€/vrk ja siihen kuului lisäksi hotellin pastabuffetti, jota tulikin monena iltapäivänä hyödynnettyä.

Illalla päästiin ensimmäisen kerran hotellin huikeaan illallisbuffettin. Tällä viikolla ei tule kyllä nälkä - vaikka pyöräilisi kuinka paljon. Sunnuntaina juostiin ennen aamupalaa merenrantaväylää. Itse juoksin 5km. Aamupalan jälkeen lähdetiin pyörälenkille koko pyöräilyryhmän voimin. Hotellilta lähdettiin Manacorin suuntaan, tosin ensin piti ajaa Petraan, mutta heti alkuun "pummattiin" suunnitellulta reitiltä toiselle tielle, joka veikin Petran sijaan Manacoriin. No Manacorista matka jatkui sitten Petraan ja sieltä San Joan, Sineun ja lopulta Muron kautta takaisin. Matkaa kertyi tänään 84km.

Maanantaiaamuna heräsin tunteeseen että onko kurkussa jotain karheutta vai ei?? Tein lenkit kuitenkin suunnitelman mukaan. Aamusta ensin 5km juoksulenkki ja sen jälkeen 88km pyörälenkin Sa Pobla-Campanet-Pollenca-Cala Sant Vicenc-Alcudia. Illalla kurkku tuntui jo kipeältä. Kiva juttu! No seuraavana päivänä olikin joka tapauksessa tarkoitus pitää pyörävapaa päivä, koska oli jo kolme päivää takana ja kolme vielä edessä. Tiistaista tuli siis lepopäivä. Edellisnä yönä kurkku oli ja päivän ajan join beroccaa (hain apteekista), teetä - ja tein koronatestin. Edelleen positiivinen. Illalla olo tuntui jo paremmalta.

Keskiviikkona ei ollut kurkkukipua tai muutakaan oiretta joten ei muuta kuin pyöräilemään. Tein 94km lenkin, reittinä Santa Margalida-Maria de la Salut-Petra-Villafranca de Bonany-Sant Joan-Sineu-Llubi-Muro. Päälle vielä 5km juoksua helteessä. Pastabartya ja myöhemmin vielä lyhyt uinti hotellin altaalla.

Illallisen jälkeen tuntui että nenä alkaa vuotamaan. Torstaina sitten tuntuikin aamusta että nenä on tukossa ja välillä vähän köhää - ei auttanut siis kuin pitää lepopäivä. Aamiaisen jälkeen olikin kyllä aikas hutera olo ja ei tehnyt mieli tehdä muuta kuin huilata. Tuntui että lämpökin oli nousemassa, otin buranaa ja huolasin. Koko päivä menikin huilatessa. Illalla illallisella onneksi oli jo normaalimpi olo. Juhlittiin Tomin 50v synttäreitä Cavaa nautiskellen. Synttärisankari sai Paljon Onnea -toivotukset laulaen niin että koko hotellin ravintola tiesi synttärisankarista :). 

Perjantaina olikin sitten taas ihan normiolo vaikka vähän nuhaa olikin. Ja energiaa oli niin että kävelin lähiympäristössä rannalla ja lähikortteleissa kun muut oli pyöräilemässä. Välillä lueskelin hotellin terassilla ja otin hetken aurinkoa. Iltapäivästä lähdin pyöräilemään kohti Alcudiaa. Sovittiin Tomin kanssa että nähdään Alcudian pyöräkaupoilla ennenkuin palautetaan pyörät Can Picafordin keskustaan. Pyöräilyä tuli yhteenä n. 13km. Acludiassa oli karnevaalimeininki. Seuraava päivänä oli Mallorca 312 -pyöräilytapahtuma joten sadat pyöräilijät liikkuivat Alcudiassa ja useat myyjät myivät pyörätarvikkeita laidasta laitaan. Tämän reissun hankinta oli itsellä uudet pyöräilylasit. Ennen pyörien palautusta syötiin Alcudiassa ja nautittiin kunnon jäätelöannokset päälle. Pyörien palautuksen ja hotellille kävelyn jälkeen, olikin aika kiiruhtaa hotellin illalisbuffan - ei varsianisesti ollut yhtään nälkä :). Oli vaan sovittu koko reissulla olevan ryhmän kanssa että syödään yhdessä viimeisenä iltana, niin ei auttanut kuin tankata vähän lisää. Lauantaiaamuna aamutuimaan lähdettiin kotimatkalle ja illalla kuuden aikaan oltiin kotosalla ja päästiin hakemaan Sisua hoitopaikasta. Hyvin oli Sisullakin viikko mennyt joten hyvä viikko kaikilla takana. 

Kyllä mallorcalle lähitisi oikein mielellään toisenkin kerran pyöräilemään - toivotaan että tämä toive vielä toteutuu. Reissun aikana tuli otettua muutama kuvakin :): Mallorcan pyöräilyviikko huhtikuu 2023

Viikon treenimäärä 16h40min

Juoksua 15km

Pyöräilyä 334,6km



Su 30.4. - Su 7.5. 2023

Reissun jälkeen pieni nuha ja köhä vielä jatkui niin lepoa tuli pidettyä torstaihin asti. Perjantaina kävin kokeilemassa salitreeniä ja edelleen tuntui että ei ole vielä ihan 100% kunnossa, joten muutin viikonlopun lenkkisuunnitelmat vielä levoksi. Tärkeintä olisi päästä nyt varmuudella kuntoon ennen kuin edes vähän enemmän tekee hikiliikuntaa. Puolimaraton kun oli suunnitelmissa juosta 13.5. Tosin valmistelut juoksuun oli nyt kyllä todella huonot, mutta eipä näille flunssille paljon mitään mahda. Lauantaina tein kotosalla pientä core-treeniä ja olo tuntuikin jo ihan hyvältä. Niinpä sunnuntaina lähdettiin iltapäivällä Tuulan kanssa reilun 10km kevyelle juoksulenkille. Oli hieno päästä vähän hölkkäämään ja olo tuntui ihan normaalilta vielä lenkinkin jälkeen.

Viikon treenimäärä 3h19min

Juoksua 11.1km

Kommentit