Ollako vai eikö olla kipee

Maanantaiaamuna tuntui että ei mitään tautia vissiin tullutkaan. Päivällä tein tunnin treinertreenin yhtä webinaaria seuratessa. Iltapäivällä tuntuikin että ääni lähtisi ihan kokonaan - eipä ole ennen sellaistakaan tunnetta ollut. Jätin väliin sitten illalle suunnitellun uinnin. Sunnuntai-illan käsipainojumppa tuntui aamulla vähän käsivarressa, päivällä käsi oli onneksi jo ok. 

Tiistaina ja keskiviikkona päätin pitää lepopäivän - edelleen välillä tuntui että olisi kylmä ja korvissa tuntui kuin olisi lämpöä, mutta kuitenkin ei varsinaisesti ollut lämpöä.

Torstaina kokeilin taas treinertreeniä ja perjantaina lepopäivä. Launtaina normi olo ja jälleen treinertreeni ennen Helsingin suuntaan lähtöä. Illalla koiralenkkiä Otaniemessä ja leffaa Sellossa. Pikainen iltapulahdus hotellin kylmään uima-altaan veteen. Sunnuntaina pidempi aamulenkki poikien kanssa merenrantaa pitkin. Päivällä Mäkelänrinteen uimahalliin uimaan helsingin keskustaan. Olipa hieno uida taas 50m:n radalla.

Viikon treenimäärä 4h3min.

Juoksua -

Hiihtoa - 

Kommentit