Keskiviikkona oli pidempi työpäivä, Tikkurilan reissu ja sen myötä lepopäivä. Torstaina reippaana aamutuimaan kuudelta salille tunnin salitreeniin ja päälle vielä 1500m uinti. Uinti tuntui pitkästä aikaa helpolta ja ihan kivalta. Kello toimi hyvin uinnissa, hieno juttu! Perjantaina tunnin selkähieronta ja perustunnin treinertreeni.
Lauantaina lähdin Tuulan kanssa katsomaan minkälaiset ladut löytyy Koukkujärveltä suunnalta. Yhdeksältä lähdettiin Skineillä hiihtämään Porintien varresta kohti Koukkujärveä. Latu oli paikoin aika jäinen, mutta kuitenkin suht ok latu. Hiihdettiin vähän pidempää reittiä Koukun majalla ja lyhyempää takaisin. 9km oli mittarissa kierroksen jälkeen. Tuula lopetti hiihdon tähän, koska ensimmäisiä lenkkejä koronan jälkeen. Itse lähdin tekemään toista lenkkiä. Koukun sijaan hiihdin Antilan peltojen yli katsomaan olisiko Julkujärven päässä latua, mutta eipä sielläkään, ainakaan pellolla ollut latua, joten hiihtelin takaisin Porintien varteen autolla. Koko reissulle tuli matkaa kuitenkin reilu 27km. Hiihtolenkin jälkeen vielä reilu tunti lihaskuntotreeniä kotona. Vähän illalla tuntui taas vasemmassa akillesjänteessä - hiihto ei ehkä ollutkaan niin hyvä idea. No nyt pitää otta järki käteen ja pitää niin hiihdosta kuin juoksustakin vapaa viikko. Onneksi ei olisikaan mitään hinkua hiihtämään ennenkuin tulee kunnolla lisää lunta.
Sunnuntaille vaihdon juoksumattotreenin sisäpyöräilyyn. reilu 1h20min pyöräilyä niin että välillä vähän tehorypistyksiäkin. Päälle vielä 2km uintia, 300m uintia ilman välineitä/300m pullarilla.
Positiivista että tenniskyynärpää ollut vähemmän kipeä tällä viikolla, ehkä pientä toivoa että se talven aikana helpottaisi? En tiedä pitääkö kuitenkin vaivojen määrä pysyä vakiona kun uutena oireena tuo akillesjänne, onneksi ei vielä oikeastaan kipeä, mutta selkeästi se on kireä aamuisin. Nyt syytä jättää jännettä kuormittavat aktiviteetit ainakin viikoksi tauolle.
Viikon treenimäärä 10h47min.
Juoksua 9km
Hiihtoa 27,2km
Kommentit
Lähetä kommentti