Bye, bye hiihtokelit

Viikko käynnistyi lepopäivällä. Oli ihan hyvä sillä kolme pitkää hiihtolenkkiä neljän päivän sisään alkoi yllättäen tuntumaan vasemman jalan akillesjänteessä. Tuota vaivaa ei missään nimessä parane päästää valloilleen - joten aloitin viikon kevyesti. Tiistaina perus tunnin treinertreeni. Plussakelit alkoi ja vesisateet. Keskiviikkona oli tuulinen keli ja vähän vettä tihkui. Päätin kuitenkin mennä tekemään pienen vapaan hiihtolenkin. Oli kyllä aikamoista vääntämistä. Tänne Virelän suuntaan ei oltu ajettu hiihtobanaa, joten se ei luistanut ja lunta oli aavistuksen verran liikaa. Harjulla oli onneksi ajettu ja luisto oli heti parempi. Tuulenvire oli vaan aikamoinen - koko ajan pieni pelko niskassa että ettei vaan tule puista päälle oksia. Lähes puolitoistatuntia tuli kuitenkin tahkottua. 

Torstaina jälleen tunnin treinertreeni. Perjantaina aamusta salille tunniksi ja iltapäivällä 7km mattolenkki. Hiihtokelit oli taas toistaiseksi menetetty niin lauantaina piti keksiä jotain muuta tekemistä.  Aamusta uimaan, 1500m,  Susannan kanssa Ylöjärvelle ja päälle vielä tunnin treinertreeni. 

Sunnuntaina oli suunnitelmissa tehdä toisena treeninä juoksumattolenkki, mutta nähtävästi perjantain mattoilusta oli vasemman jalan polven takaosan jänne taas vähän arka, niin päätin jättää juoksun väliin. Sunnuntaina tuli tehtyä sitten vähän pidempi salitreeni, 1.5h ja sen päälle jälleen uimaan Ylöjärven halliin. Tällä kertaa uintia tuli jopa 2000m. Oli yllättävän kevyen tuntuista - kiva niin.

Käsivarsi edelleen se pahin kipuilun lähde.

Viikon treenimäärä 9h8min.

Juoksua 7km

Hiihtoa -km

Kommentit