Astma-diagnoosi

Tämä viikko oli kevyt viikko, kaksi lepopäivää, piti olla juoksuton viikko ja keuhkotutkimukset vihdoinkin TAYS:ssa. Lauantain hiihdon jälkeen vasen akillesjänne tuntui vähän kireältä sunnuntaiaamuna niin päätin että nyt on paras antaa lepoa jalalle ja lisäksi keskittyä tekemään akillesjänteen jumppaliikkeitä. Maanantai oli heti lepopäivä. Tiistaina uintia 1km + 25min vesijuoksua. Pari kierrosta menin ilman kelluttavaa juoksuvyötä ja tuntui että keskikroppa pysyi viime kevääseen nähden paremmin kasassa - eiköhän se salitreeni ole vähän corea kehittänyt. Akillesjänne tuntui nyt alkuviikosta aika normaalilta, myös tenniskyynärpää on vaivannut vähemmän. 

Keskiviikkona TAYS:ssa spirometriamittauksissa, treeneistä vapaa päivä. Torstaina taas TAYS:iin, nyt koko aamupäiväksi. Ensin metakoliinialtistuskoe ja sen jälkeen vielä keuhkolääkäri. Viesti oli että kestävyysurheilijan astma johon kannattaa lääkitys aloittaa. Ei muutakuin uutta lääkettä hommaamaan. Poikkeuksellisesti illalla salitreeni ja päälle uinti. Ei kivaa, kun väkeä oli ihan liikaa minun makuun. Parempi vaan aamulla tehdä treeni jos suinkin mahdollista. 

Perjantaina treinertreeni - joka käynnistäminen kesti ja kesti, kun zwift:ssä oli tiedostettu yhteysongelma, mutta sain kun sainkin lopulta yhteydet pelaamaan. Toivottavasti korjaus tulee pian. Lauantaina oli normaalia pidemmän salitreenin, 1h22min, vuoro ja päälle 2km uintia.

Sunnuntaille Tuula ja M-M sai houkuteltua ulos juoksulenkille - vaikka piti pitää juoksusta vapaa viikko. No akillesjänne oli onneksi ollut kivuton koko viikon. Ainut mikä mietitytti oli jää ja lumipöperö -  eli nastareilla juoksu - tulisiko taas etusääri kipeäksi. Tehtiin 10km juoksulenkki, ylämäet kävellen. Akillesjänteessä ei juoksu tuntunut, ehkä vähän sääressä. Illalla kunnon venyttelyt niin eiköhän se siitä. Jotta olisi joku tavoite keväälle niin ilmoittauduttiin Tuulan kanssa HCR:ään puolikkaalle toukokuulle - nyt vaan tossulenkkiä pikkuhiljaa lisää - toivottavasti.

Viikon treenimäärä 7h26min

Juoksua 10km

Hiihtoa -

Kommentit