Talvi on tullut

Maanantai oli vapaapäivä töistä niin ehti tekemään kaksi treeniä. Ensin matolla juoksua 7km ja päälle tunnin treinertreeni. Tiistai jatkui vapailla, kun oli itsenäisyyspäivä. Lähdettiin aamusta Tuulan kanssa juoksulenkille ja innostuttiin juoksemaan pitkästä aikaa pitkähkö lenkki, matkaa tuli reipas 15km. Illalla tuntuikin sitten pitkästä aikaa taas säären etuosassa. Ei nähtävästi tykännyt noin pitkästä juoksusta ja ehkä nastalenkkeritkaan, vähän kovempina kenkinä, eivät olleet paras mahdollinen vaihtoehto jalalle. 

Keskiviikkona oli lepopäivä. Illalla jalkahieronta ja säären etuosa oli tosi kipeä. Torstai Tikkurila-päivä ja siten myös lepopäivä. Perjantaina vuodossa taas tunnin treinertreeni.

Lauantaille suunnittelin ftp-testiä, mutta en usko että polvi kestäisi sitä vielä niin jätin sen vielä tekemättä. Sen sijaan tein tehoiltaan vähän tiukemman treinertreenin, kestoltaan 1h20min. Sunnuntaina oli viikon ainut salitreeni. Suunnitelmissa oli juosta kotona myöhemmin vielä matolla, mutta veto oli kyllä ihan pois. Tänään oli ajettu (moottorikelkalla) ensimmäisen kerran ladut meidän kohdalle sekä alikulusta Virelään asti. Aamulla myös kuorma-auto toi lunta alikulkuun. Jos vaikka ensi viikolla ehtisi hiihtämään.

Reilun vuoden ajan tullut suunniteltua uuden urheilukellon hankintaa, kun nykyisen suunnon sykemittaus tuntuu takkuavan aika ajoin. Lauantaina laitoin sitten tilauksen kehiin, seuraavaksi Garmin Forerunner 955. Saa nähdä meneekö kellon tulo tammikuulle vai saisiko sen vielä tämän vuoden puolella.

Polvi tuntuu aika ajoin edelleen, mutta ei juurikaan estänyt sisäpyöräilyä. Käsi myös kipuilee aika ajoin. Takareisi ollut ihan ok. TAYS:iin keuhkotutkimuksiin  tuli kutsu tammikuun lopulle - saa nähdä löytyykö vieläkään mitään syytä, mutta hyvä että tutkimukset jatkuu. Hengitys on edelleen aika ajoin huono - välillä viikon parikin hyvä sitten taas voi saman verran olla huono.

Viikon treenimäärä 7h22min.

Juoksua 22,2km.


Kommentit