Pikkuhiljaa juoksumäärän kasvua

Viikko lähti käyntiin tunnin zwift-treenillä ja päälle 3km juoksumattojuoksua. Tiistaina oli perinteinen saliaamu ennen työpäivää. Keskiviikkona aamusta käsifyssari - uutena ohjeistuksena hiirikäden vaihto vasempaan käteen. Yllättän helposti sitä vasurillakin pystyi heti keskiviikkona hiirtä käyttämään. Töiden jälkeen tein vähän pidemmän juoksulenkin. Lähdettiin Jalon kanssa harjulle ja juostiin harjua pitkin mastolle ja maston takaa polkuja pitkin horhaan. Polkujuoksu oli kyllä vähän liian jännää touhua Jalon. Onneksi selvisin pystyssä! 

Torstaina oli aamusta vuorossa uinti, jälleen 500m uintia ja päälle 20 minuuttia vesijuoksua. Iltapäivällä oli vuorossa jalkafyssari, jossa todettiin jalan voimatason kasvaneen mutta vielä riittää kehitettävää. Perjantaina jälleen aamutreeni salilla ja työpäivän jälkeen illalla tunnin treinertreeni.

Lauantaina lähdettiin aamusta ajamaan kohti Niinisaloa ja ennen puoltapäivää starttaavaa 17. Kankaanpään maraton-tapahtumaa. Tomi oli maratonilla, itse poikien kanssa kannustusjoukoissa. Vähän kyllä poltteli ajatus osallistumisesta 10km matkalle, mutta jäi vielä tällä kertaa toteuttamatta. Tein kuitenkin 10km juoksulenkin samoilla hoodeilla. Ai että, hernerokka maistui hyvältä kisaa seuratessa.

Sunnuntaina oli jälleen salitreeni ja päälle 9km kävely/juoksulenkki. Pikkuhiljaa yritän saada peräkkäisiä juoksupäivä, jotta jalat tottuu iskutukseen. Vielä pitäisi saada joukkoon vähän vauhdikkaampia lenkkejä - pitäisi osallistua johonkin tapahtumiin niin tulisi väkisin juostua vähän reippaamin.

Tenniskyynärpää vaivaa edelleen, välillä vähän parempia päiviä ja välillä taas huonompia. Jätän nyt salilla pois takareisiliikkeet joissa käytän käsiä painojen kanssa. Polvi ollut vähän parempi, loppuviikosta kuitenkin taas vähän tuntemuksia, erityisesti kyykystä noustessa.

Viikon treenimäärä 10h2min. 

Juoksua ~28km.


Kommentit