PT-tapaaminen

Maanantaina palattiin Munchenin reissusta. Oli aikas väsynyt olo aikaisesta heräämisestä ja varmaan myös viikonlopun kävelyurakasta johtuen. Maanantaista tuli siis uhan syystä lepopäivä. Tiistaina oli vuorossa reilu 7km juoksulenkki. Edelleen vasen jalka ei tunnu normaalilta juoksujalalta. Muutamien kilometrien juoksun jälkeen on vielä tuntemuksia siellä sun täällä jalkaa. Mutta pitää uskoa että jalan kuntoutus kuitenkin etenee, vaikkakin hitaahkosti. 

Keskiviikkona alkoi tuntua jo syksyn puraisu, aamulenkit poikien vaati tällä viikolla jo hanskoja ja buffaakin. Keskiviikolle olin sopinut PT-tapaamisen Liikku-salille. Pyöräilin salille, ehdin tekemään melkein tunnin salitreenin ennenkuin tapasin PT:n. Juteltiin omasta taustasta ja tavoitteista ja tehtiin joitakin liikkuvuusliikkeitä. Tapaamisen jälkeen polkin Nässyn rantojen kautta kotio. Seuraavan yönä ja päivänä tenniskyynärpääkäsi oli taas astetta kipeämpi, joten voi olla että ohjatut salitreenit jää vielä vähän holdiin odottamaan käden parantumista. Torstaina oli vuorossa vähän pidempi juoksulenkki, tällä kertaa reilu 10km. Perjantaina ennen viikonlopun aloitusta salitreeni kotona.

Lauantaina lepopäivä. Sunnuntaina aamusta juosten Vesitornille. Tornilta Susannan kanssa kävelylenkki Pikku-Ahveniston ympäri ja päälle juoksulenkki tornilta takaisin kotio.

Viikon treenimäärä 8h

Kommentit