Kesäkeliä

Tämä viikko oli vaihteeksi melko kesäinen. Lämpöä ja aurinkoa sekä jäätelöä tuli syötyä riittävästi. Maanantaina marssin ensimmäisen kerran fyssarin vastaanotolle täällä Tampereella. Paikkana oli Fysios Sokos. Erilaisia jalan käsittelyjä ja vääntelyjä tehtiin. Arven käsittely tuntui vähän arveluttavalta, mutta toivottavasti fyssari tietää mitä tekee. Kotiin lähti mukaan vanhojen jumppaliikkeiden lisäksi muutama uusi jumppaliike. Näillä taas eteenpäin pari viikkoa ennen seuraavaa käyntiä. Illalla tuli vielä käveltyä reilu 5km lenkki poikien kanssa Soppeenmäestä harjua pitkin kotio. Tiistai oli lepopäivä kun tällä kertaa oli vähän pidempi työpäivä Helsingin keskustassa. Keskiviikkona aamusta uimaan Ylöjärven uimahalliin; 1500m uintia + 25min vesijuoksua. Illalla vielä 1.5h lihaskuntojumppa.a Torstaina takareisi kipuili edellisen illan lihaskuntotreenin jäljiltä sen verran että torstaista tuli lepopäivä - sen verran oli kipua että ei tullut edes mieleen että olisi lähtenyt pyörälenkille. 

Perjantaina oli vapaapäivä ja jalka tuntui taas lepopäivän jälkeen paremmalta. Perjantaina ei ollut kiirettä, joten lähdin uimaan vasta aamupäivällä ja uin 2000m ja lisäksi vielä 25min vesijuoksua. Iltapäivällä oli  pitkästä aikaa 1h jalkahieronta. Pohkeiden kalvot oli taas niin kireällä että, ihan rennosti ei käsittelyssä pystynyt olemaan.

Lauantaina lähdin aamusta junalla Riihimäellä Erämessuille. Matka oli yllättävä ja surullinen, koska juuri Hämeenlinnan asemalle tullessa joku henkilö päätti hypätä junan alle. Tapahtuma veti kyllä koko junan hiljaiseksi. 

Lopulta pääsin kuitenkin Riihimäelle. Erämessuille oli löytänyt aika moni muukin muutaman välivuoden jälkeen. Alue oli onneksi laaja ja keli hyvinkin kesäinen, melkein helteinen. Kotiopäin tulin Tomin kyydillä, kun Tomi oli aamusta juoksemassa Helsingissä puolimaratonin. Illalla tein parin päivän tauon jälkeen lihaskuntojumpan. Saas nähdä kipeytyykö jalka vastaavalla tavalla kuin keskiviikon jumpasta.

Sunnuntaina aamulla ei ollut mitään tuntemuksia takareidessä, mikä oli pieni yllätys mutta todella hieno asia. Lähdinkin sitten pitkästä aikaa gravel-lenkille. Ajoin ensin n.14km Säijän suuntaan ja sitten muutama kilometri takaisin päin ja koukkaus Sionkylän kautta kohti Pirkkalan keskustaa. Muistin että hiljattain oli avattu Pirkkalaan uusi sisar-kahvila nimeltään Seela Lempäälässä sijaitsevalle megasuositulle Siiri-kahvilalle. Löysin kahvilan Pyhäjärven rannan tuntumasta, mutta kahvila olisi auki vasta klo: 12, n 1h päästä, joten vierailu jäi vielä odottamaan uutta yritystä. Täytyy laittaa Seelassa-vierailu Siiri-vierailun lisäksi kesäloman bucket-listalle :).

Tämän viikon treenimäärä 8h26min.

Kommentit