Turussa kontrollikäynnillä

Viime perjantaina tuli 8 viikkoa täyteen leikkauksesta, noin puolivälissä kuntoutusta ollaan siis. Maanantaina oli Turkupäivä. Ohjelmassa oli Lempaisella toinen kontrollikäynti ja ensimmäinen fysioterapeutin käynti Jari Hempling:llä.  Olin kuitenkin sen verran reipas että Turun reissun lähtöä olin jo 6.00 Tesoman uimahallilla. Ensin 1500m uintia pullarilla ja päälle 25minuuttia vesijuoksua. Tällä kertaa vesijuoksussa oli pientä nipistelyä takareidessä. Uinnin jälkeen vein vielä pojat aamulenkille ja jälleen nipisteli aika ajoin takareidessä. Yhdeksältä lähdin ajamaan Turkua kohti. Oikea, ns. terve takareisi, oli jo alle tunnin ajon jälkeen tosi kipeä kuin liekeissä. Huittisissä oli pakko pysähtyä Härkäpakariin jaloitteleen ja teelle. Turussa Lempaisen tapaamisesta viesti oli että kuntoutus edennyt tosi hyvin. Jänteet ovat hyvin kiinnittyneet, nyt jatkuu jänteiden kiinnityksen vahvistaminen. Nyt siis malttia kuntoutukseen ja tärkeätä varoa kaatumista tai liukastumista. Fysioterapeutin tapaamiset voi nyt käynnistää. Pyöräilyä ulkona saisi nyt pikkuhiljaa aloittaa. Kevyillä ja lyhyillä reiteillä liikkeelle. Juoksua saa kokeilla vasta 1.5kk:n päästä eli heinäkuun alulla. Lempaisen jälkeen menin tapaamaan fysioterapeutti Jari Hemlingiä ja teimme setin erilaisia jumppaliikkeitä Mehiläisen salilla. Tästä hyvä lähteä taas jatkamaan kuntoutusta. Kotimatkalla piti poiketa hakemaan uusi pyöräilykypärä, jotta pääsee samantien kokeilemaan pyöräilyä. Gravelilla 6km testilenkki onnistui hyvin, jalkaa ei sattunut liike eikä satula.

Tiistaina pidin lepopäivän. Laitoin päivällä Lempaiselle sähköpostilla pari kysymystä, jotka olin unohtanut kysyä elisessä tapaamisessa. Tärkein oli oikean takareiden tilanne, kipuilut erityisesti autossa pitkään istuessa kertoo että kaikki ei ole kunnossa. No, sinänsä mistään uudesta vaivasta ei ole kyse - oireet on tulleet ja menneet yli 15 vuoden ajan. Lempainen vastasikin nopeasti ja sanoi että magneettikuvissa näyttää siltä että myös oikeassa takareidessä on repeämä, osittainen sellainen tällä kertaa. Jumppaa siis saisi tehdä myös oikealla jalalla. Toki leikkaus voisi auttaa, mutta eiköhän tuolla repeämällä vaan jatketa ja yritetä pärjätä kuten tähänkin asti.

Keskiviikkona tein ensimmäisen kerran uudet fyssarin määräämät lihaskuntoliikkeet. Jalan koukistus kuminauhaa vasten tuntui takareidessa, mutta muut liikkeet eivät juurikaan aiheuttaneet mitään tuntemuksia.

Torstaina oli pikainen vesijuoksu ja uinti ja perjantaina oli lepopäivän vuoro. Lauantaina lähdin toisen kerran pyörälenkille. Rauhallista pyöräilyä vajaan 14km:n verran tässä lähiympäristössä. Onneksi edelleenkään ei tuntemuksia takareidessä. Sunnuntaina aamu alkoi triathlonkoulun uinnilla. Jatkoin vielä pullarilla uintia. Seuraavilla uintikerroilla pitää aloittaa jo pullarista vieroitus. Uinnin päälle lähdettiin Susanna kanssa Gravel-lenkille Asuntilan-Siivikkalan-Suomensaaren-Lielahden- Ryydynpohjan-Teivon kautta. Matkaa tuli tällä kertaa 27km, mutta vauhti oli hyvinkin rauhallinen.

Tällä viikolla treenimäärä oli 7h44min.

Kommentit