Crosstrainer-treenit käyntiin

Huhtikuun viimeinen viikko lähti käyntiin lihaskuntotreenillä, kuntoutusvideo 1:n treeneillä. Tiistaina oli lepopäivän vuoro. Keskiviikkona aamukuudelta uimahalliin vesijuoksemaan ja uimaan. Aamukuudelta olikin varsinainen ruuhkapiikki, kun kaikki mummut ja papat oli liikkeellä. Vesijuoksuradoilla oli paikoin jopa ruuhkaa. Seitsemän aikaan olisi ollut hyvin tilaa, jos olisi ehtinyt odottaa siihen asti :). Torstaina jälleen lihaskuntopäivä.  Hommasin torstaina myös jäsenyyden Liikku-salille Ylöjärven keskustaan. Kohta eli huomenna olisi lupa aloittaa crosstreiner-treenit niin kyllähän sitä heti pitää päästä kokeilemaan. 

Perjantaina minulla oli vapaapäivä töistä niin ehti treenaamaan eri lajeja hyvin. Perjantaina tuli 6 viikkoa täyteen leikkauksesta ja nyt sai siis aloittaa crosstreiner-treenit sekä kuntoutusvideo 2 jumppaliikkeet. Lähdin aamulla heti poikien aamulenkin jälkeen salille kokeilemaan crosstreineria. Ja olipa mukava kokemus. Tuolla vempeleellä saa jo sykettäkin kivasti nousemaan. Nyt kun vain malttaisi pitää järjen mukana :). Ensimmäinen kokeilu kesti 20 minuuttia rauhallisella tahdilla. Tuon lämmittelyn päälle menin naapuriin, uimahalliin,  vesijuoksemaan ja uimaan. Kun ei kerran ollut kiire mihinkään, vesijuoksin 40 minuuttia ja uin 2000m@48minuuttia.

Lauantaina oli vappuaatto ja ensimmäisenä tuli sännättyä uimaan ja vesijuoksemaan Tesoman uimahalliin ja sen jälkeen munkkeja ja simaa herkuttelemaan. Sunnuntaina aamusta salille crosstreinerillä hikoilemaan ja päälle jumppaamaan jalkaa. Treenien jälkeen tein myös tähän asti pisimmän kävelylenkin, 4.3km kun kävelin porukoille.

6 kuntoutusviikkoa takana ja ~10 kuntoutusviikkoa edessä.

Tällä viikolla treenimäärä 7h54min.

Kommentit