Wello

2/4 sairaslomaviikko eteni aktiviteettien suhteen pitkälti ensimmäisen viikon tapaan. Hengitysongelmat
on taas viime viikkoina vaivanneet. Outo asia. Leikkausta edeltävä viikko oli huono. Leikkauksen jälkeinen viikko oli taas hyvä kunnes perjantaina alkoi taas hengitys takkuaan ja sitä on kestänyt tämän viikon ajan. Hankin wello2-hengitysharjoituslaitteen. Tulevina viikkoina nähdään onko tästä laitteesta apua meikäläisen hengitysongelmiin. Lähete jatkotutkimuksiin on myös saatu mutta pitää päästä eroon ensin kepeistä että voi mennä tutkimuksiin.

Tiistaina jalkaa "juili" aika paljonkin ja ajattelin että nytkö sitä alkaa särkemään oikein uralla mutta onneksi se jäi siihen. Keskiviikkona otettiin tikit pois. Haava näytti hyvältä, ei tulehdusta. Edelleen haava-alue on turvoksissa, erityisesti tikkien poistossa huomasi että paikoin takareisi on vielä tunnoton ja joissakin kohtaa tikkien poisto kirpas taas aika kivasti. Langat oli jo aika hyvin ihopoimujen sisällä. 

Lauantaina tein ensimmäisen varsinaisen kävelylenkin kepeillä ulkona, kävin kääntymässä postilaatikolla. Sunnuntaina sama lenkki. Tällä kertaa takareidessä tuntui kuin pieniä kramppeja. Ensi viikko näyttää edelleen kylmältä ja pieniä lumisateitakin on ennustettu - taitaa kävelylenkit sijoittua enemmän sisätiloihin.

Kommentit