Vesijuoksut käyntiin

Viikko alkoi lepopäivällä. Oikeaan kylkeen sattui erityisesti kääntyessä sängyssä. Taitaa olla joku kylkilihas venähtänyt. Tiistaina oli aika palata työarkeen. Yritin päivän aikana istua työtuolilla mutta tyynystä huolimatta hyvää asentoa ei löytynyt, aina sattui takareiteen. Melkein koko päivä menikin sitten seistessä. Töiden jälkeen tein lihaskuntotreenin. Keskiviikon vastainen yö oli huono, paljon heräilyä ja syke vähän korkealla. Tällä moodilla mentiinkin sitten koko loppuviikko. Ei kai oikein mikään muu kuin töihin paluu voi olla syypäänä leposykkeen nousuun. Viikonloppuöinä oli erityisen huonot yöt, tuntui että hengityskään ei yön aikana kunnolla toiminut. Ärsyttävää tapella näiden hengitysongelmien kanssa. Treenien kannalta keskiviikkona oli perustuinti, 2500m. Torstaina jälleen lihaskuntopäivä. Perjantaina tuli täyteen 5 viikkoa leikkauksesta ja nyt oli lupa aloittaa vesijuoksu. Menin aikaisin aamusta uimaan ja vesijuoksin ensin 15min ja uin sen jälkeen 2000m. Ihan ok:lta tuntui vesijuoksu. Lauantaina oli lihaskuntopäivä. Sunnuntaina Triathlonkoulun uintitreeni ja sen päälle reilu 20 min vesijuoksua sekä 500m uintia ja vielä 6min vesijuoksu. Jälkimmäisessä vesijuoksussa alkoi takareisi muutaman kerran kipuilemaan kun venytin jalkaa juostessa. Päätin lopettaa jalan kiusaamisen tällä kertaa. Kävin vielä päivällä poikien kanssa 2km kävelylenkin, mutta silläkin tuntui puolessa välissä aika ikävää kipua takareidessä ja piti pari kertaa pysähtyä pitämään pientä taukoa. Ihan hyvä viikko kuitenkin, kohokohtana se että sai vesijuoksun uutena juttuna mukaan. Tällä viikolla kevät teki myös jo mukavasti tuloaan. Oli kiva ajella lauantaina Alastarolla ja Pukalaitumella vähän keväisimmissä maisemissa. Meillä etupihalla alkoi näkymään jo nurmikko ja pääsi sunnuntaina auringon paisteessa vähän haravoimaan :).

Tällä viikolla kokonaistreenimäärä 7h22min.

Kommentit