Hamstring-jänteiden repeämä

Pirkan hiihdon jälkeinen viikko lähti käyntiin kipeällä takareidellä. Jalkaa ei voinut venyttää ja erityisesti sillä ei voinut istua, ei niin sitten yhtään. Perustoimet tuntuu aika haastavilta jos ei voi istua. Päivällä päätin varata lääkärin ajan. Sain onneksi ajan jo tiistaille Mehiläiseen ortopedille. Selvittelin myös Pirkan hiihdon tapaturmavakuutusta Pirkan hiihdolta ja Turvasta. 

Tiistaina kävin ortopedillä. Selkeästi takareidessä oli vamma, joka vaati tarkempaa selvitystä magneettikuvauksen kautta. Tiistaina ilmestyi muutamat mustelmat takareiteen - huonolta näytti.  Lääkärin viesti oli että hiihdot on nyt tältä talvelta hiihdetty eli pohjoisen reissun saa perua. Mustelmat on yleensä vakavamman revähdyksen merkki. Keskiviikkona oli magneettikuvauksen vuoro ja torstaina uudestaan ortopedille, tosin eri ortopedille kuin tiistaina, koska tiistain lääkäri olisi ollut paikalla vasta seuraavalla viikolla. 

Tämänkertainen ortopedi olikin sitten ulkoiselta olemukseltaan ja käyttäytymiseltään vähemmän luottamusta herättävä. Ortopedi oli jotenkin hermostuneen oloinen, toinen jalka steppasi koko ajan pöydän alla, hän punoitti ja tuli tunne, että hän varmaan juo ja polttaa aika paljon. Käytökseltään hän ei myöskään ollut mikään asiakaspalvelija. Ensimmäinen kommentti oli että "Tiedätkö kuinka pahasti tämä on repeytynyt?" ja sen jälkeen "Ota housut pois". Ei paljon herynyt tietoa vammasta tai hoidosta jos ei itse kysynyt. Selväksi kuitenkin tuli että kaikki kolme hamstring -lihaksen jännettä on irronnut ja roikkuvat 3cm kiinnityskohdan alapuolella. Leikkaus olisi melko lailla välttämätön ja tämä ortopedi tekisi leikkauksen. Kuntoutusaika olisi n. 4kk. Maksusitoumus IF:lle lähti  ja siinä se tapaaminen pitkälti oli. Pienimoinen järkytys kyllä oli kuulla että vamma oli niin paha, varsinkin kun kaatuessa ei tuntunut mitään kipua - en millään jaksanut uskoa että mitään vakavaa siinä olisi tapahtunut, mutta näin nämä voi yllättää. Kävin ortopedikäynnin jälkeen kokeilemassa pullarin kanssa vartin uintia ja ihan ok:lta tuntui. Jännä että vedessä kävely tuntui selkeästi jalassa - näin sen veden vastuksen huomaa.

Perjantaina hätyyttelin IF:ä maksusitoumuksen kanssa ja onneksi tein, koska yksi lääkärinlausunto piti ainakin vielä heille toimittaa. Sain asian hoidettua joten toivotaan että päätös tulee pian. Torstainen ortopedi mietitytti ja päätin varata Turun Mehiläinen Neo:sta ajan Sakari Oravan seuraajalta Lasse Lempaiselta, kun häneltä löytyi maanantaille soittoaika. Toivottavasti pääsen hänen jutuille ja saan ainakin lisää tietoa niin Tampereen ortopedistä kuin vammastakin. Toki yksi tiedustelu on se että jos hän tekisi leikkauksen, mutta saa nähdä kuinka täysi hänen aikataulunsa on.

Lauantaina kävin jälleen uimassa, tällä kertaa puolen tunnin verran. Sunnuntaina mukana triathlonkoulun uintitreeneissä - toki omalla pullariohjelmalla. Iltapäivän projekti oli laittaa sukset kesäteloille - hiihtokausi on nyt ohi. Kaiken kaikkiaan siis 806,9km tuli hiihtoa tälle talvelle. Harmi juttu että Saariselän reissu jää nyt väliin, mutta ei voi mitään, näillä mennään.

Harjoittelua tällä viikolla 1h44min.

Kommentit