Lunta alkaa olla riittävästi

Helmikuun ensimmäinen viikko oli hyvin talvinen kuten helmikuuhun kuuluukin. Viikko alkoikin
hiihdon merkeissä, 20km peruslenkki. Vähän väsyneen oloista oli kyllä meno. Hengitys oli taas viikon verran pikkuhiljaa huonontunut, joten päätin tiistain pitää lepopäivänä. Keskiviikkona oli lomapäivä joten nyt oli aikaa hiihtää. Koukun lenkki munkkitauon kera oli ohjelmassa. Torstaina vuorossa oli vähän tiukempi zwift-treeni. Perjantain lepopäivän kautta viikonlopun viettoon. 

Lauantaina tuli taas lisää lunta. Ajattelin että kyllä kävelytiet on jo puolen päivän aikaan aurattu niin olisi kiva keli juosta pitkä lenkki ulkona. No, ei sitten ollut aurattu, ainakaan kaikkia. Aikamoista pöperössä juoksemista reissu oli. 9km kohdalla alkoi vielä vasemman polven sisäsyrjään sattumaan ja sitä jatkui koko loppu lenkin 20km:iin asti. Saas nähdä minkälainen vaiva tästäkin sikiää. 

Sunnuntaina käynnistyi taas triathlonkoulun uintuvuorot, mutta kun olin tämän viikon jodi-sädekapselin takia karanteenissa niin jouduin jättämään uintitreenin väliin. Säästin viikonlopun pitkän hiihtolenkin sunnuntaille, kun sään piti olla sunnuntaina hiihtämiselle vähän parempi. No ei ollut. Heti aamusta alkoi uusi lumisade, joka oli välillä hyvinkin sakea. Lähdin puoli kymmenen aikaan hiihtämään, heti ensi metreillä huomasin että hiihtolasit pitäisi ehdottomasti olla, lunta sateli kuin neulasia silmiin. Kävin kääntymässä Virelässä ja palasin hakemaan kotoa hiihtolasit. Taas ladulle ja matka jatkui poikkeuksellisesti kohti Tesomajärveä. Halusin kiertää lähinurkkia ennenkuin menen harjulle toteamaan että siellä ei ole latuja ajettu. Virelän ja Tesomajärven kierroksilla näin latukoneenkin ja pääsin hiihtämään juuri ajetulla ladulla. Tesomajärveltä palatessa huomasin kelin lämmenneen sen verran että tänään tulee suksen pohjat jäätymään - se siitä pitkästä lenkistä. Vielä olin sen verran lähellä kotoa, että päätin tehdä toisen pikastopin ja laittaa pohjiin jäänestoa. Nyt matka suuntasi kohti harjua ja Lamminpään majan kautta kohti Julkujärveä. Harjulla alkoi suksien kanssa takkuaminen. Pohjat jäätyi muutaman sadan metrin välein ja ei auttanut kuin vähän väliä raapia lumipaakkuja pois pohjista. Pitkä lenkki jäi tänään tekemättä vaikkakin 37km:n verran tulikin hiihdettyä. Pientä väsymystä ilmassa jälleen, ehkä huomenna voisi olla lepopäivän paikka.

Hiihtoa talvi 2021-2022  543,1km

Kommentit