Kynnystesti pyörällä

Tämän viikon perustreenien joukosta nousi esiin kolme vähän erilaisempaa treeniä. Torstaina tein kynnystestin aquaplussan testausasemalla wattipyörällä. Tehoja nostettiin reilusta 100w:sta 3 minuutin välein aina 260w:iin asti. Tehojen noston välissä oli n20 sekunnin tauko, jonka aikana mitattiin laktaattiarvo. Marraskuulla tein vastaavan testin juoksumatolla juosten ja silloin huippulaktaattiarvoksi sain 7,7. Nyt pyörätestissä pääsin yli 16 laktaattiarvoon - kuulosti aika huimalta. Kiva testi joka tapauksessa.

Lauantaina oli vielä hyvät hiihtokelit, ennakkotietoihin perustuen erityisesti Koukkujärven maisemissa. Ja sinnehän sitä piti sitten heti lauantaiaamusta suunnata. Ladut olikin tosi hyvät ja lunta oli riittävästi, oli mahtava hiihtää pertsaa. Karvapohjasukset piti kuin seinä ja 20km meni yhdessä hujauksessa. Harmi vaan että siinä vaiheessa piti tuoda auto kotio, jotta Tomi ehti Teivocuppiin juoksemaan. Sen verran jäi hiihtointo päälle että lähdin vielä kotiladuille hiihtelemään, mutta täytyy todeta että näille laduille pitäisi kyllä ehdottomasti saada lisää lunta, oli vähän turhan jäinen pohja. 31km tuli kuitenkin kaiken kaikkiaan sivakoitua.

Sunnuntain triathlonkoulussa oli yhteissisäpyörätreenit aquaplussan testiasemalla. Tiivis oli tunnelma 15 pyörilijän pyöräillessä, mutta ei valittamista, hyvä tunnelma ja huippu treeni! Pyöräilyn päälle oli perinteinen uintitekniikkatreeni. Sunnuntaina tuli myös ilmoittauduttua ensimmäiseen triathlonkisaan. Kyseessä sprinttimatka (750m-20km-5km) Finntriathlon:n tapahtumassa Vanajanlinnassa kesäkuun alulla. Saas nähdä mitä siitäkin tulee :).


Vk6 (3.-9.2.) treenit:
Ma: Uinti 2000m/1.02' (VR + 3x5x100m, kaikki pullarilla, eka sarja 1.vauhtia, toinen sarja 2.vauhtia, 3.sarja 50m 1.vauhtia ja 50m 2,vauhtia + VR) + Kotisali 36min
Ti: Juoksu (m) PK1 7,0km/46min/6.38'/147 + Core 20min
Ke: Lepo
To: Kynnystesti wattipyörällä 51.30' ka. syke 143, max 186
Pe: Lepo, jalkahieronta 1h
La: Hiihto (p) PK1 31,0km/3,0h/5.48'/144 + Core 20min
Su: Sisäpyöräily 1h32min/ka syke 134, max 171 (erilaisia vetoja eri kadensseilla ja eri tehoilla) + Uinti (tekniikkatreeni) 1500m/1h + Core 20min

Yht. 9h49min (Juoksua 7,0km)
Juoksua 2020: 133,5km

Kommentit