Puolimaraton ~10 vuoden tauon jälkeen


Lauataina tuli viime viikkojen nollatreeneistä huolimatta lähdettyä juoksemaan lauantaina puolimaraton Jyväskylässä. Ennen kisaa olin viikolla juossut vain kerran, tiistaina. Silloin tuntuma oli kuin olisi ollut juoksutauolla kuukausia. Ei siis todellakaan hyvät lähtökohdat puolikkaalle. Lauantaiaamuna päätin kuitenkin että kai sitä pitää lähteä kiusaamaan itseään puolikkaalle vaikka odotus oli että kovin hyvää tulosta ei voi tulla. Ja niinhän siinä kävi... Lähdin juoksemaan 5.30 km-tavoitevauhtia. Ensimmäisen kilometri meni normaaliin tapaan vähän reippaamin, tällä kertaa 5.20 vauhtia. Sen jälkeen kilometrit oli 5.28-5.36 8 kilometriin asti. Tässä vaiheessa mentiin muutama kilometri suht reippaaseen vastatuuleen. Seuraavat kilometrit olikin 5.40-5.44 vauhtia. 12km lähtien jalat alkoi jäykistymään ja vauhti tippui sen myötä. 12-15km pääsin vielä alle 6.00 vauhtia ja sen jälkeen mentiin 6.00-6.11 vauhtia loput kilometrit. Maalissa kello näytti 2.02.46. Että semmoinen lenkki. Aika taitaa olla lähellä 20 vuotta sitten Tampereella juoksemaani puolikkaan aikaa ja lähes 30 minuuttia huonompi kuin ennätykseni. Ei varmaan tule ihan heti seuraavaa puolikasta juostua..

vk37 treenit:
Ma: Maastopyöräilyä PK2/VK1 8,5km/27min/151+130 + Hieronta 1h
Ti: Juoksu PK2 8.0km/58min/143/7.14' + Lihaskuntotreeni PK2 31min/135
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Jyväskylän Finlandiamaraton, puolimaraton Juoksu VK2 21.26km/2.02.44/172/5.46'
Su: Lepo

Yht. 3h59min (Juoksua 37.8km)
Juoksua 2019: 1312,1km

Kommentit