Juoksutaukoa, osa 2

Toinen lepoviikko ei ollut pelkästään lepoa juoksusta vaan ihan muutenkin tuli pidettyä useampia lepopäiviä. Lähinnä pitkät työpäivät oli syypäänä vähän kevyempään treeniviikkoon.

Viikko oli lähes viime viikon toisto lajien suhteen; lihaskuntotreeniä ja sisäpyöräilyä. Ainut poikkeus oli lauantaina pitkästä aikaa tehty hiihtolenkki. Kuvittelin että latu harjulla olisi ollut hyvässä kunnossa kun sunnuntaina oli Pirkan hiiihto, mutta kyllä vaan edelleen, erityisesti Maston sillasta eteenpäin, latu oli lähes pelkkää neulasmattoa. Lisäksi Horhan suuntaan latu oli suljettu, joten ei auttanut kuin mennä Horhan jyrkkä alamäki kävellen sukset kädessä. No, hiihtelin ja välillä kantelin suksia reilun 11km matkan. Taitaa olla tämän talven hiihdot tässä, paitsi jos sitä tulee vielä lähdettyä pohjoisen laduille. Talvilomasuunnitelmat vielä vähän vaiheessa.

Positiivista viikossa oli se, että jalkapohja ei ole enää kipuillut aamuisin, eikä muutenkaan. Lähes joka yön olen nukkunut spesiaalisukka jalassa. Tosin ihan täysin vakuuttunut en ole vielä paranemisesta, koska lauantain hiihtolenkillä kantapää heti kipuili, voi kele... No jos sitä kuitenkin ensi viikolla kokeilisi muutamana päivänä lyhyet juoksulenkit matolla...

Viikon 9 treenit:

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Lepo
To: Lihaskuntotreeni VK1 28min/146 + Sisäpyöräily PK2 1.0h/138
Pe: Lepo
La: Hiihto (p) PK2 11.5km/1h8min/140/5.56' + Lihaskuntotreeni PK2 33min/132 + Sisäpyöräily VK1 51min/144
Su: Vatsalihastreeni PK1 27min/106 + Sisäpyöräily PK2 1.0h/129

Yht. 5h27min (Juoksua -, Hiihtoa 11.5km)
Juoksua 2019: 152.7km
Hiihtoa 2019: 253.6km

Kommentit