Kantapään hoitoa

Uusi vuosi alkoi kantapään hoidolla. Loppukiri juoksukilsoissa kostautui oikean kantapään kipuiluna ja paikoin kireyttä tuntui myös akillesjäänteessä, mitä en todellakaan halua saada kipeäksi. Sivusta seuranneena tiedän että sen kuntoon saattaminen on lähes mahdoton tehtävä tai vie aikaa ainakin kuukausia, jos ei jopa vuosia.

Vuoden ensimmäisenä päivänä tuli juoksun sijaan lähdettyä retkiluistelemaan Kristiinan kanssa Tohlopin luisteluradalle. Keli oli aika hc - vettä ja viimaa oli enemmän ja vähemmän. Reipas 20km tuli kuitenkin kierreltyä Tohloppi-järveä ja sitten oli pakko lähteä kotiin lämmittelemään lämpöiseen suihkuun.

Viikon aikana tuli tiistaina ja torstaina tehtyä lyhyet kuntopiirit. Lisäksi aloitin vuoden alkajaisiksi kuukauden kestävän kyykky- ja lankutushaasteet. Torstaina kantapää oli kivuton, joten heti mieli veti juoksemaan matolle. Kympin juoksu ja kantapää ei juoksun aikana kipuillut, mutta ei se juoksun jälkeen ihan oireetonkaan ollut. Perjantaina tuli kuin tilauksesta hieronta. Koko tunti menikin takareisien, pohkeiden ja jalkapohjien hierontaan. Oli kuulemma lihakset aika hyvin juntturassa, ihan kuin jotain olisi viime aikoina tehty :). Siitä olikin jo puoli vuotta kun viimeksi olin hieronnassa, että korkea aika oli saada tämäkin aika sovittua.

Lauantaina starttasin tämän vuoden hiihtokauden. 15km lenkki vapaalla hampaita kiristellen -  luisteluhiihto ei vaan ole meikäläisen juttu. No, syynä varmaan on se että sitä tekee pari kertaa vuodessa ja yleensä vielä ne vuoden ensimmäiset hiihdot, milloin hiihto tuntuu jokatapauksessa tosi raskaalta. Kotipihasta Virelään (tosi roskainen luistelubaana, ei latua), Virelästä Lamminpään majalle ja sieltä lähes Maston sillalle asti ja sit takaisin kotio. Lamminpää - silta välillä tuntui luistelubaana olevan tosi hyvässä kunnossa. Latu oli ajettu myös harjulle, mutta se oli jäinen. Vielä tarvittaisiin kipeästi se 10cm lunta niin saisi myös huiput pertsan ladut. Sunnuntaina myös hiihtoa vapaalla, nyt hopeatien yli ja mäen päällä käännös. Moottoritien toisella puolella oli puhtaata baanat ja ladut.

Nyt on nilkat kipeänä ja jalat rakoilla - normi tila ensimmäisten vapaan hiihtojen jälkeen. Toivottavasti kantapää on tykännyt hiihdoista ja pääsisin ensi viikolla tekemään edes muutaman juoksulenkin.

Viikon 1 treenit:

Ma: Lepo
Ti: Retkiluistelu PK1 21.1km/1h18min/126/16.3km/h,
Kuntopiiri PK1 20min/109
Ke: Lepo
To: Juoksu PK2 10.0km/1h7min/144/6.43',
Kuntopiiri PK1 20min/119
Pe: Lepo (Hieronta 60min)
La: Hiihto (v) VK1 15.0km/1h19min/149/5.17'
Su: Hiihto (v) VK1 26.4km/2h20min/148/5.18'

Yht. 6h45min (juoksua 10.0km, hiihtoa 41.4km)
Juoksua 2019: 10.0km
Hiihtoa 2019: 41.4km

Kommentit