Juoksua ja hiihtoa

Pitkästä aikaa tuli hyvä treeniviikko, erityisesti viikonlopun osalta. Viikolla lenkit tuli tehtyä matolla; 4 juoksukertaa. Lauantaina tehtiin Tuulan kanssa pitkä lenkki kirpeässä -11 pakkasessa ja lumipöperössä Näsijärven rantoja kiertäen; Hiedanrannan, Niemerannan, Jänissaaren ja Suomensaaren kautta. Hyvä treeni vaikka keli näkyi hitaampana vauhtina ja korkeampina sykkeinä. Lenkin aikana pohdittiin tulevaa Pallaksen ultrajuoksua. Vielä onneksi reilut 5kk aikaa treenata tulevaa koitosta varten. Sunnuntaina tuli tehtyä pitkästä aikaa kunnon pitkä hiihtolenkki. Liitteenä oleva kuva on kahden vuoden takaa Keijärven jäältä, mutta samoilla suksilla sivakoitiin tänään koti-Lammnpään-Julkujärven-Koukkujärven-pistos Virelän suuntaan moottoritielle asti-Koukkujärven-Lamminpään kautta kotio. Nyt ei tarjennut kesken lenkin kuvailla vaikka hienoja aurinkoisia maisemia olisi ollutkin. Aurinko siis paistoi ja ladut oli hyvät. Pakkasta oli riittävästi, lähtiessä -15. Muuten oli sopiva vaatetus mutta kasvoissa kipakka pakkanen tuntui ajoittain. Uudet mattotossutkin saapuivat 4 päivässä englannista. Ensi viikko taitaa alkaa niiden sisäänajolla :).

Viikon 5 treenit:
Ma: Kuntopiiri 39min + Juoksu (m) PK2 5.0km/36min/137/7.13'
Ti: Juoksu (m) VK1 10.0km/1h3min/156/6.16'
Ke: Juoksu (m) PK2 10.0km/1h15min/142/7.29'
To: Lepo
Pe: Juoksu (m)VK1 10.0km /1h7min/148/6.44'
La: Juoksu PK2 21.5km/2h47min/143/7.46'
Su: Hiihto (p) 51.0km/5h/143/5.52'

Yht. 12h27min (Juoksua 56.5km)

Kommentit